Tulikoe ei polta sielua

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINTEATTERI

Tulikoe

Ensi-ilta 30.1.2010

Arthur Millerin menestysnäytelmä, tosin Suomessa harvemmin esitetty Tulikoe sijoittuu puritaaniseen yhteisöön Uudessa-Englannissa 1600-luvun lopussa. Uudisraivaajien pyhä tarkoitus oli rakentaa Amerikan mantereelle malliyhteisö, Uusi-Jerusalem. Salemin kaupungissa, joka tarkoittaa rauhaa, puritaaniset protestantit rakensivat ankaraa Raamattuun ja hurskauteen perustuvaa yhteiskuntaa; ihmiset oli paitsi saatava ymmärtämään oma syntisyys, myös estämään toisten syntiset teot. Maanvaltausten aiheuttama, ympäröivä intiaanien uhka loi varsin eristyneen, perhekeskeisen ja klaustrofobisen yhteisön, jonka ahdasmielisyys kääntyi lopulta noitavainoina omia vastaan.

Vaikka Miller kirjoittaa tapahtumista autenttisilla nimillä, hän ei tee ainoastaan tutkielmaa noitavainoista Salemissa. Miller kuvaa paranoidista massahysterian ja lynkkausmielialan maailmaa, joka kohdistui häneen itseensäkin 1950-luvun kommunistivainoissa ja, joka nostaa päätään aina jossain yhä uudelleen. Tässä kuolemaan, petokseen ja epäoikeudenmukaisuuteen kietoutuvassa tragediassa on ajattomuuden merkit, ja juuri siksi se on niin lohduton. Johanna Freundlichin ohjaus pitäytyy epookissa, vaikkakin hyvin pelkistetysti.

Kimmo Viskarin visualisointi on ristiriitainen ja kysymyksiä herättävä. Puhdas raakalauta ja minimalistinen ote luovat hyvin uudisraivaajahenkiset interiöörit, joskin ne tuntuvat liian suurilta ja kömpelöiltä luodakseen intensiivistä ja ahdistavaa tunnelmaa. Osa puvuista sen sijaan runsaudessaan ohjaavat katsetta väärään suuntaan, tyylilajiin, jota henkilöohjaus ei ole tavoittanut.

Erityisesti Jouni Innilän herkullinen varakuvernööri ja Jukka-Pekka Mikkosen mielenkiintoinen pastori Hale kärsivät keikarimaisista puvuista; miksi heistä on tehty narreja? Ristiriitaisuus koskee myös henkilöohjausta. Pelkistetty linjaus jää usein uuvuttavan pönöttäväksi, sillä henkilöiden ohjaus on suttuista ja epätarkkaa.

Nyanssit kateissa

Heti alussa katsojat saatetaan tapahtumien keskiöön: nuorten tyttöjen leikistä alkunsa saava pakokauhu ja pelko levittäytyvät saaden mitä naurettavimpia muotoja. Näyttelijöistä irtoaa kuitenkin hyvin vähän nyansseja, kielen tajua. Näytteleminen on varsin pateettista ja suorastaan huutavaa, mikä hukkaa Millerin sarkasmin. Olisiko kuiskaus joskus kauheampi kuin huuto? Olisiko paha pahempi näyttäytyessään lempeänä ja oikeamielisenä?

Yleisen kaaoksen käynnistäjänä ja sen voimaa kasvattavina tekijöinä ovat varsin alhaiset yksilön motiivit: kosto, himo, vallanhimo. Kauheat tapahtumat käynnistyvät kolmiodraamasta, jonka ylle tuntuu laskeutuvan ihmistä suurempi kirous. Jännittävää kyllä, Johanna Freundlichin ohjauksessa tällä kertaa värittömimmiksi jäävät ehkä kaikkein moniulotteisimmat henkilöt.

Pääosissa Kari Kihlström vaimoaan pettäneenä maanviljelijä John Proctorina ja hänen ihastuksenaan Abigail Williamsina esiintyvä Hanna Vahtikari ovat molemmat ilmaisultaan huutavia, kylmiä ja kovia välittämättä lainkaan niitä pelon, epäröinnin, intohimon tunteita, jotka tekstistä välittyvät. Hanna Liinoja tekee näistä kolmesta vakuuttavinta työtä Proctorin vaimona, mutta epäilen vahvasti näytelmässä esiintyvää kahtiajakoa "hiljaisiin hyviin" ja "huutaviin pahiksiin". Raisa Vattulaisen kahden tulen välissä taisteleva Mary Warren jää myös harmillisen yksioikoiseksi.

Tulikoe on visuaalisesti kaunis ja tyylikäs, Millerin teksti upea, musiikki koskettavaa. Hämmentävää on, että ihminen jää näyttämöllä syntymättä, kauhu tihentymättä, katharsis tapahtumatta.

Käsikirjoitus: Arthur Miller. Ohjaus: Johanna Freundlich (vier.). Visualisointi: Kimmo Viskari (vier.). Rooleissa: Kari Kihlström, Hanna Liinoja, Raisa Vattulainen, Hannu Hiltunen, Jorma Böök, Eeva Hakulinen, Hanna Vahtikari (vier.), Maritta Viitamäki, Elina Korhonen, Piia Mannisenmäki, Mikko Kauranen, Taina Reponen, Marjukka Ihalainen, Jouni Salo, Jukka-Pekka Mikkonen, Jouni Innilä, Henri Halkola, Hannu Lintukoski, Matti Hakulinen, Minna Aro (vier.). Valosuunnittelu: Tuukka Toijanniemi. Äänet: Mika Filpus. Kampaukset ja maskeeraus: Regina Vehkala ja Minttu Minkkinen.