Tuomari Nurmio – Dumari ja Spuget

Tuomari Nurmio on tehnyt levyjä tälläkin vuosituhannella tasaiseen tahtiin ja joukossa on ollut muutamia kiinnostaviakin tapauksia, kuten Alamaailman vasaroiden kanssa tehty Kinaporin kalifaatti ja englanninkielinen Big Bear’s Gate. Kansansivistyksellinen suurtyö Tangomanifesti meni kuitenkin munilleen ja nyt on aika palata sinne, mistä mies alun perin lähtikin: Helsingin Sörnäisiin.

Dumari ja Spuget on ainakin ulkonäkönsä perusteella Helsinginkadun porttikongeista koottu ryhmä. Rouhean rusketuksen ja parransänkien takaa paljastuu kuitenkin sellaisia kasvoja kuin Mitja Tuurala, Miikka Paatelainen ja Tohtori Hillilä, eli voidaan puhua huippuluokan taustaorkesterista.

Kokenut pumppu taipuu vaikka mihin. Olipa tyylilaji sitten rokkaavaa rautalankaa, jazzia, rupista rhythm’n’bluesia tai torvilla höystettyä soulia, niin svengi on armoton.

Kuorrutus on siis amerikkalaista alkuperää, mutta laulujen aiheet ovat suoraan Sörkan kaduilta: vauhdikasta pirirallia, viinan kanssa läträämistä, linnareissuja, kaduilla maleksimista ja ikuista säätämistä. Dumari sjungaa tietysti stadin slangilla, josta maalainen ei snaijaa kuin sanan sieltä täältä. Onneksi menosta voi nauttia, vaikkei ihan kaikkea tajuaisikaan.

Nurmio hallitsee Kurvin rappioromantiikan suvereenisti. On vaikea kuvitella, että kukaan toinen vanhemman ikäpolven suomalainen lauluntekijä tekisi sellaisia biisejä kuten Spiidi Pirinen, Kilomies tai Hei spuge!, ja saisi näinkin yksioikoisesta ja kuluneesta aiheesta mitään uskottavaa irti.

Levyn todellinen helmi on Pelastusarmeijan laupiaasta samarialaisesta kertova Sniidu friidu. Kitaransa kanssa ilosanomaa levittävä puhtoinen Maija saa jopa paatuneimmankin sekakäyttäjän sympatiat puolelleen, vaikkei hän ymmärräkään brenkun ja bailaamisen päälle. Tätä lähemmäs rakkauslaulua Dumari ei tällä levyllä pääsee.

Nurmio on vuosien varrella päivittänyt ahkerasti myös vanhoja biisejään, eikä hän nytkään malta jättää niitä rauhaan. 1999-levyn pikkuhitti Tonnin stiflat ei ole alkuperäisestä olennaisesti muuttunut ja vuosituhannen vaihteen rap-pastissi Dumari pistää edelleen hymyilemään. Jo aikoja sitten puhki soitettu Oi mutsi mutsi olisi voinut jäädä tällä kertaa tekemättä, vaikka tyylinsä puolesta se sopiikin tähän kattaukseen.

Dumari ja Spuget on omalla tavallaan kiinnostavinta, mitä Nurmio on tehnyt vähään aikaan. Taiteellisesti se ei ole erityisen kunnianhimoinen levy, mutta eipä sen tarvitsekaan. Tämän levyn tarkoitus on viihdyttää ja pistää tanssimaan. Tuon tehtävän se onnistuu täyttämään hienosti.