Tuomas Marjamäki kirjoittaa viihdyttävästi ensimmäisen suomalaisen elokuvan synnystä

Tuomas Marjamäki

Siitä tulikin farssi

Docendo 2018. 272 s.

Aloitetaan lopusta. Siitä tulikin farssi -teoksen jälkisanoissa tietokirjailija Tuomas Marjamäki valaisee ensimmäisen proosateoksensa taustoja. Suomen ensimmäisestä elokuvasta Salaviinanpolttajat ja sen tekemisestä kertova romaani on tositapahtumiin perustuva kertomus, jota on paikoin väritetty kirjailijan itsensä mielikuvituksella.

Romaanin hahmot ovat kaikki oikeita historiallisia henkilöitä. Keskushahmoina teoksessa ovat muun muassa Maailman Ympäri -elokuvateatterin perustaja ja K.J. Ståhlbergin serkku Karl Emil Ståhlberg, Kansallisteatterin näyttelijät Teuvo Puro ja Teppo Raikas sekä elokuvaaja Frans Engström.

Kiinnostavalla tavalla teos kirjoittaa esiin myös kuvausprojektiin pauloihin joutuvia muita historiallisia henkilöitä Jean Sibeliuksen Ruth-tyttärestä nuoreen Agapetukseen ja Oskar Merikannosta kreivi Louis Sparreen.

Muun muassa Spede Pasasen elämäkerran kirjoittanut Marjamäki viittailee tiuhaan myös suomalaisen elokuvan historian merkkihenkilöihin ja tarjoilee lukijalle ilahduttavia knoppeja, jotka onnistuvat huvittamaan.

Säätytalon edessä tulta kameramiehelle tarjoava senaattori Otto Donner tuhahtaa tupakoinnin olevan ”dorkaa”. Masa Niemen Pätkäkin tuntuu tupsahtelevan Kansallisteatterin näyttelijöistä esiin ennen aikojaan.

Miljöö- ja paikkakuvauksissa on myös totuudenmukaisen kerronnan tuntu. 1900-luvun alun historiallisten tapahtumien taustahavina lisää faktuaalisuuden vaikutelmaa.

Esimerkiksi ensimmäisiä eduskuntavaaleja henkilöhahmojen suulla pohtiessaan teos tulee sanoneeksi sanasen myös nykypäivästä. Ongelmat ovat samat, vaikka aikaa välissä on yli sata vuotta.

Kielellisesti Marjamäen teos on kovin selväpiirteinen, ehkä väritönkin. Se ei maalaile aikakauden nostalgiaa esille kielikuvin, kaunopuhein tai liioin menneen ajan puheenpartta matkimallakaan.

Kieli toimii ensisijaisesti objektiivisena, paikoin yksityiskohtaisenkin faktatiedon esiintuojana. Tasapainoinen esitystapa on vielä joiltain osin hakusessa, ja tieto- ja proosatekstien yhdistäminen ei onnistu kaikilta osin.

Vaikka teos on muodollisesti proosaa, faktapohjaisuutensa ja kielellisten ominaisuuksiensa vuoksi tietokirjamaisuus puskee ohuen kaunokirjallisen kehikon läpi. Nokkaa ei tarvitse kuitenkaan koputella, vaikka kaunokirjalliset ominaisuudet eivät kaikilta osin toteudukaan.

Teos on viihdyttävästi proosamuotoon kirjoitettu tietokirja ensimmäisen suomalaisen elokuvan synnystä. Lukija nauttii siitä, että suomalaisen elokuvahistorian alkuhetket on kirjoitettu helposti omaksuttavaan muotoon.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .