Tutkielmia lähimaastossa - Galleria Becker

EILA KINNUNEN
Tutkielmia lähimaastossa -
akryylimaalauksia
Galleria Beckerissä 19.5. 2010 asti.
E ila Kinnusen näyttely on yllättävä, vaikkei tulekaan aivan yllättäen. Kahdessa viimeisimmässä Jyväskylän taiteilijaseuran näyttelyssähän on jo ollut esillä maalauksia, joiden tekijä on pitänyt kahteen kertaan tarkistaa ennen kuin on vakuuttunut - kyllä, Eila Kinnusen maalauksista on kyse.

Näyttelyn maalaukset edustavat valokuvarealismia. Taiteen tyylien näkökulmasta valokuvarealismi on suorastaan äärimmäinen vastakohta Kinnusen aikaisemmin edustamalle konkretismille ja aika etäinen myös sitä seuranneelle kasviaiheiselle värimaalaukselle. Vai, onko kuitenkaan näin?

Voisiko ajatella niin, että juuri ääripääthän koskettavatkin toisiaan ja siitä voi seurata jotain ratkaisevasti toisenlaista. Ainakin Kinnusen maalauksista haluaa tehdä tällaisen positiivisen johtopäätöksen.

Täydellisellä vastakohdalla varustettu erikoinen liitos on oikeastaan kirjattu jo realismin ja konkretismin köydenvedonomaiseen suhteeseen taidehistoriassa. Konkretistit halusivat ensin nimittää tyyliään realismiksi, sillä heidän näkemyksessään oli kyse taiteen oikeasta ja aidoimmasta realismista. Rajautuminen taiteen sisäisiin elementteihin kuten väriin, muotoon ja tilaan merkitsi formalistiseen estetiikkaan pitäytyvää realismia. Realismi oli kuitenkin jo varattu tyylinimikkeeksi ulkoisen todellisuuden kuvaukselle ja konkretismi oli toiseksi paras vaihtoehto.

Hillitty herkkyys

Teoreettisessa mielessä välienselvittely jäisi historialliseksi anekdootiksi ja vastakohtaisuus säilyisi mustavalkoisena, ellei itse taiteilija rikkoisi ateljeessaan tyylien välistä rajamuuria. Näin on tapahtunut Kinnusen maalauksissa, mutta tuskin hän on rasittanut itseään vastakohtien ongelmilla.

Pikemminkin tapahtuneen voi ymmärtää niin, että ensin konkretismi on vaikuttanut figuratiiviseen värimaalaukseen ja molemmat vaikuttavat valokuvarealismiin.

Konkretistinen rakenne, kasvimaalausten siluettimaisuus ja molempien ehdoton värinmäärittely on siirtynyt osaksi valokuvarealismin periaatteita. Kuvan tarkan rajauksen jälkeen juuri ne alkavat luonnehtia kuvan valokuvamaisuutta ja pelkistää yksityiskohtien naturalismia hylkäämättä niitä kuitenkaan kokonaan. Näillä menetelmillä Kinnusen maalaukset toimivatkin todella hyvin.

Valokuvarealismin luonteeseen kuuluu, ettei taiteilija tarjoile persoonallisuuttaan kovin anteliaasti. Viileä ja neutraali ovat tyylin kuuluvaa välttämätöntä pintaa, jonka sisällä voi olla herkistelyn vivahteikkuutta, mutta sitäkin tyyliin sisällytetyllä hillityllä tavalla.

Katoavaisuutta

Alkusysäyksen toteavaan ja samalla tunteikkaaseen ilmaisuun antavat jo Kinnusen maalausten nimet. Taiteilija ei eksotisoidu romanttisesta kaukokaipuusta saati välillisestä luonnontunteesta. Nimet täsmentävät taiteilijan läsnäolon. Hän on ihka varmasti nähnyt maalauksissa kuvatun kohteen. Keittiön ikkunasta hän näkee maiseman, mutta ilmaisee maiseman nimessä, ettei ole ottanut mukaan lähistöllä olevaa isoa parkkipaikkaa. Vellamonpuiston ex on "muotokuva" puusta, jota ei enää ole.

Maalaukset ovat tavallaan pyöräilevän maalarin pysäytyskuvia, joiden yhteyteen hän maalaa havahtumisen syyn ja seurauksen. Pitkäkestoinen maalaaminen siirtää nähdyn "dokumentointiin" meditatiivista syvähenkisyyttä ja usein leijailevaa surumielisyyttäkin. Kaupunkivaeltaja on nimittäin ilmiselvästi huomannut, että urbaani ympäristö näyttäytyy usein aktiiviselle tarkkailijalle kuin vanitas-asetelmana.

Eilen nähty on tänään poissa. Katoavaisuus on pöytään nuijittu. Maalari kätkee prosessin kuvaansa, muttei julista eikä kritisoi, ellei katsoja havaitse kuvan sisäisiä viittaussuhteita.

Galleria Becker on avoinna ti-pe, su 12-17, la 12-15. Vapaa pääsy.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.