Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani: Käpälikkö (Kaiho Republic)

Silloin kannattaa takoa kun rauta on kuumaa. Tämän vanhan viisauden nimeen vannoo myös Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani, joka ei pysähdy lepäämään laakereillaan vaan jatkaa eteenpäin kovaa tahtia.

Härmää kuusihenkinen ryhmä on kiertänyt jo siinä määrin, että veri vetää nykyään myös kansainvälisille areenoille ja miksipäs ei. Miljoonamyynti ja rahakkaat sopimukset saattavat jäädä kielimuurin takia saavuttamatta, mutta jonkinasteinen kulttisuosio voisi olla musiikillisesti näin värikkäällä paletilla varmasti realistinen unelma.

Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin neljäs albumi on tavallaan hyvä käyntikortti ulkomaille, sillä se tuo esiin bändin vahvuudet: osaavan laulunkirjoittamisen, tyylitajuisen sovittamisen sekä saumattoman yhteissoiton. Tarvittavat radiohititkin löytyvät, vaikkei niskaan hengitäkään enää monikansallinen levy-yhtiö.

Musiikillisesti Käpälikkö eroaa Tuure Kilpeläisen mukaan edeltäjistään ennen kaikkea sen takia, että se on enemmän bändilevy. Nokkamiehen harteille on jäänyt enää sanoittaminen, sillä niin sävellykset kuin sovituksetkin ovat yhtyeen yhteistyön hedelmiä. Muutos ei ole ulkopuolisen korvaan erityisen radikaali, mutta kuitenkin havaittavissa.

Vesa-Matti Loirin aikoinaan popularisoima Eino Leino tuntuu olevan jälleen siinä määrin ajankohtainen, että Kilpeläinen ja kumppanitkin ovat päättäneet tarttua kansallisrunoilijamme sanaiseen jäämistöön.

Sieltä mukaan tarttui Hymyilevä Apollo -runo, johon tehty sävellys saa kunnian toimia tuoreen albumin avausraitana. Valtaisiin mittasuhteisiin kasvava reggaepoljentoinen kappale on ehdottomasti yksi albumin hienoimmista ja oivallinen esimerkki siitä, mihin Kilpeläinen parhaimmillaan laulajana kykenee.

Suomalaista kansantautia käsittelevä Häpeää lienee tuoreen levyn tarttuvin raita. Jossain hurtin huumorin ja synkän ahdistuksen välillä liikkuva kappale voisi olla myös Ismo Alangon kynästä: ”Mä voin hävetä rumia juuria ja hävetä juurettomuutta/ tätä tyhmyyttä, laiskuutta ja saamattomuutta/ ja köyhyyttä, työttömyyttä, tätä riittämättömyyttä.”

Käpäliköllä Kilpeläinen ottaa kantaa myös toiseen suomalaiseen kansantautiin, nimittäin muukalaisvihamielisyyteen. Maassa maan tavalla on verrattain rohkea puheenvuoro monikulttuurisuuden puolesta, ja monen suurempaa kansansuosiota tavoittelevan iskelmätähden levyltä se olisi saattanut tipahtaa jopa pois. Hienoa että ryhmä uskaltaa ottaa kantaa myös näin vaikeaan asiaan.

Kokonaisuutena Kaihon Karavaanin neljäs pitkäsoitto on kaikkea muuta kuin vaikea: albumi huokuu rohkeutta ja itsevarmuutta. Tiukasti yhteen hitsautunut yhtye elää rikkainta luomisvaihettaan, ja sen kuulee myös lopputuloksesta.