Tyhjistä liiketiloista tuli nykytaiteen gallerioita Äänekoskella ja Laukaassa

Ruudun takaa toi nykytaidetta tyhjiin liiketiloihin Äänekoskella ja Laukaassa. Äänekosken Koskikeskuksessa ovat esillä Eeva-Liisa Soraisen veistosinstallaatio sekä Jaana Kauton valokuvat.

Sanomalehti Keskisuomalaisen valokuvaajanakin toimivan Kauton taidekuvissa on säilynyt lapsen tapa katsoa maailmaa ihan läheltä, ja koko maailma voi sisältyä myös ihan pieneen.

Kautto valmistelee kookasta teoskokonaisuutta uuteen sairaalaan Jyväskylässä, ja ehkä tämäkin on heijastunut Ruudun takaa paljastuviin teoksiin. Petri Vainion valaisimiin yhdistetyissä kuvissa valoisassa keväässä puhkeavat versot huussipolulla ja aurinko kuultaa kukan terälehtien läpi. Sinitaivas näkyy puun oksiston läpi tai syksyn keltaamien lehtien joukosta. Seinän kuvissa kosmos heijastuu maiseman vedestä ja kamera on ollut myös veden alla.

– Halusin tuoda pimeään syksyyn kaunista valoa töilläni, kertoo Kautto.

 

Soraisen veistosinstallaatio koostuu kolmesta työstä. Pulska häpeilemätön virkamies nojaa rennosti tyhjään silmät kiinni, ja antiikin Kreikan taruston kaunis Pandora nurkassa pidättelee virkamiestä kohti rynnivää hoikaksi jäänyttä säästöpossua. Possu on savea ja alastomat Pandora sekä virkamies ovat kookkaita puuveistoksia.

– Nämä työt ovat syntyneet eri aikoina, ja nyt ne yhdessä muodostavat mielenkiintoisesti keskustelevan kokonaisuuden, sanoo Sorainen töistään.

 

Laukaassa nähdään kuukauden aikana muuttuva kokonaisuus. Maria Kärkkäinen ja Hanna Veander ovat päättäneet työnsä Laukaan kuntataiteilijoina ja purkavat työrupeamaa installaatiolla sekä performanssilla.

Tapahtumapaikkoina ovat Äänekosken Koskikeskus (Kauppakatu 9) sekä vanha Nordean kiinteistö Laukaassa (Laukaantie 18).

– Kärkkäisen ja Veanderin muuttuva kokonaisuus on esillä kuun lopulle. Kauton ja Soraisen työt ovat varmasti esillä 18. päivään asti. Näyttelyiden keskeiseksi sisällöksi nousee myös se, miten taide voi tuoda tyhjiin tiloihin kiinnostavaa, kaunista ja merkityksellistä sisältöä, toteaa ympäristötaiteen läänintaiteilija Hans-Peter Schütt tiedotteessa.

Ruudun takaa -näyttely oli kesällä 12 taiteilijan voimin Joutsassa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .