Uhrijuhla, Kauko Röyhkä

Kevättä ennakoineiden kelien äkillinen muuttuminen kylmempään suuntaan ei liiemmin vaikuttanut perjantai-illan keikkatarjontaan Lutakossa. Valoisammasta vuodenajasta sisältöään ammentavia lauluja esittivät Svart Recordsilla hiljattain debyyttinsä julkaissut Uhrijuhla, sekä esittelyjä kaipaamaton Kauko Röyhkä.

Uhrijuhlan saapuessa lavalle tanssisali vaikutti vielä kovin autiolta paljastaen pian illan soittojärjestyksen logiikan. Turkulaisyhtyeen psykedeliaa ja jopa iskelmällisiä sävyjä luontevasti yhdistelevä tyyli saattoi olla vielä hieman vierasta illan varttuneemmalle yleisölle.

Solisteina toimineet Olga ja Janitor Muurinen onnistuivat työnjaossaan esimerkillisesti tuoden kappaleisiinsa sopivasti sekä eteeristä raskautta, että paatoksellista keveyttä. Lisäksi kolmen sähkökitaran tyylikkäästi sovitettu yhteissoitto kuulosti sopivan lihalliselta. Moitteettomasta esityksestään huolimatta yhtye tuntui kaipaavan jotain selittämätöntä tekijää, jonka avulla se olisi voinut olla vieläkin parempi.

Kuitenkin jännitti, miten yksi ihminen voi kitaransa kanssa täyttää seitsenhenkisen rock-bändin jättämän aukon illan tarjonnassa. Kun Kotikaupunkini kajahti valojen kirkastuessa kuuluville, epäilyt hälvenivät. Kunnioitettavalla aktiivisuudella keikkaileva pääesiintyjä nautti yleisönsä suosiosta vaivatta isommallakin lavalla.

Laajasta tuotannostaan 15 kappaletta tällä kertaa esittänyt Kauko Röyhkä luotti jälleen valtteihinsa. Paha maa, Kanerva, Minä kävelen ja monet muut tanssittivat osaa paikallaolijoista toisten pitäytyessä tamppaamaan tahtia jaloillaan syventyneesti. Ja kun yleisöstä kuului huuto Hammerfest, se irtosi taiteilijalta mutkattomasti.

Jo kolmatta kertaa lyhyehkön ajan sisään Jyväskylässä esiintynyttä Röyhkää on mahdotonta olla arvostamatta tämänkään keikan perusteella, mutta myös Uhrijuhlan kylmänviileän kuoren alla kytenyt hehku ansaitsee suosivan mainintansa.