Unelmien pelikirja

Älkää antako nimen Unelmien pelikirja (Silver Linings Playbook) hämätä. Kyseessä ei ole kaavamainen ja siirappinen romanttinen komedia. Tämä kahdeksan Oscar-ehdokkuuden yllätyshitti on viime vuoden kehutuimpia ja parhaita elokuvia.

Entinen opettaja Pat (Bradley Cooper) on ollut kahdeksan kuukautta pakkohoidossa. Hän hakkasi henkihieveriin miehen, jonka löysi suihkusta yhdessä vaimonsa kanssa. Pat pääsee vapaaksi sillä ehdolla, että syö lääkkeensä, käy terapiassa, asuu vanhempiensa talossa, eikä aiheuta ongelmia.

Pat on yhä aikapommi, joka saattaa räjähtää milloin tahansa mistä tahansa. Hän haluaa yhteen vaimonsa kanssa, eikä suostu myöntämään itselleen, että sitä tuskin tapahtuu. Aiemmin negatiivinen Pat pakottautuu näkemään ikävissäkin asioissa hopeareunat.

Pat tapaa Tiffanyn (Jennifer Lawrence), jolla on myös ollut mielenterveydellisiä ongelmia. Poliisimiehensä kuoltua Tiffany oli paikkakunnan jakorasia, ja mielialalääkkeet tulivat tutuiksi.

Patin ja Tiffanyn kohtaaminen ei ole rakkautta ensisilmäyksellä. Tiffany on mielestään yhä naimissa, vaikka aviomies vainaa onkin. Patille hänen toiseen kaupunkiin muuttanut vaimonsa on suoranainen pakkomielle.

Samankaltaisten ongelmien kanssa painivat Pat ja Tiffany ymmärtävät toisiaan. Heitä ei kuvata sairaina ihmisinä, vaan paremminkin muita herkempinä. Syvimmällä mustissa vesissä on virallisesti täysin terve mies, joka vihaa elämäänsä, vaikka pintapuolisesti elää amerikkalaista unelmaa. Unelmien pelikirja on hyvänolonelokuva ilman imelyyttä ja liian helppoja ratkaisuita.

Sekä Jennifer Lawrence että Bradley Cooper ovat Oscar-ehdokkaina täysin ansaitusti. Unelmien pelikirja tukee teoriaani siitä, että jokaisesta näyttelijäpalkinnosta puolet kuuluu käsikirjoittajalle ja ohjaajalle. Nuo kummatkin hommat hoitanut David O. Russell on amerikkalaisen elokuvan suurimpia toivoja.

Oscar-ehdokkaana sivuroolista on myös Patin isää esittävä Robert De Niro. Myös Pat Seniorilla on aggressiivinen menneisyys ja pakkomielteitä. De Niro on tehnyt 2000-luvulla lukuisia elokuvarooleja, mutta on yleensä tyytynyt hoitamaan homman pelkästään ammattitaidolla ja karismalla. Kovin monta kertaa hän ei ole viitsinyt 15 vuoteen näyttelijälihaksiaan käyttää. Unelmien pelikirjassa De Niro muistuttaa, miten homma on yhä hallussa, kunhan rooli on tarpeeksi hyvä ja siinä on jotain todellista näyteltävää.

Ohjaus: David O. Russell.

Päärooleissa: Bradley Cooper, Jennifer Lawrence, Robert De Niro.

Tyylilaji: draamakomedia.

K12.