Uudistunut Ilmari Hannikainen -kilpailu käydään helmikuussa 2020 – Nyt kisaavat pianistit yhtyeineen

Ilmari Hannikainen -pianokamarimusiikkikilpailu pidetään Jyväskylässä 24.2.– 5.3.2020.

Aiemmin pianokilpailuna tunnettuun kilpailuun osallistuvat nyt pianistit yhtyeineen.

Ennen yksisarjaisessa kilpailussa on nyt kaksi sarjaa, joista 13–17-vuotiaiden sarja on suunnattu Suomen oppilaitoksissa opiskeleville. Sarja 16–35-vuotiaille avataan myös pohjoismaisille ja Baltian maista tuleville pianokamarimusiikkiyhtyeille.

Kilpailutoimikunnan puheenjohtajana jatkaa vuoden 1996 kilpailuista saakka tehtävässä ollut Sibelius-Akatemian pianoprofessori Erik T. Tawaststjerna.

– Olemme kiitollisia, että pianomusiikin korkeinta tahoa edustavan Sibelius-Akatemian pianoprofessori on mukana. Hän on ollut myös innokkaasti kehittämässä kilpailua. Uudistunut kilpailu ei kilpaile muiden kotimaisten pianokilpailujen kanssa, vaan tarjoaa jotakin aivan ainutlaatuista, Keski-Suomen musiikin edistämissäätiön puheenjohtaja Anneli Rahn sanoo.

Kilpailun järjestävät Keski-Suomen musiikin edistämissäätiö, Suomalaisen musiikkikampuksen oppilaitokset ja Jyväskylä Sinfonia taustanaan Jyväskylän kaupunki.

Rahn näkee kilpailussa Jyväskylälle näytön paikan.

– Jyväskylä on hyvä ja vakuuttava kilpailukaupunki. Edellytykset kilpailun onnistumiselle ovat hyvät, hän uskoo.

Hän odottaa uudistunutta kilpailua "iloisen jännittyneenä".

– On kiinnostavaa katsoa, miten konsepti otetaan vastaan. Minusta kilpailussa painottuu aiempaa paremmin yhdessä tekeminen: soitetaan yhdessä, järjestetään kilpailu yhdessä, koetaan yhdessä. Kaikki ovat mukana, hän sanoo.

Kilpailun kansallinen nuorten sarja on avoin kamarimusiikkikokoonpanoille, joihin sisältyy piano. Kansainvälisen sarjan yhtyemuodoiksi on rajattu pianotrio, viulu-pianoduo sekä nelikätinen ja kahden pianon pianoduo.

Kilpailun uudistuksesta vastaavan toimikunnan jäsenet ovat Tawaststjernan lisäksi pianonsoiton ja säestyksen lehtori Juha Heikkinen (Gradia), pianonsoiton lehtori Risto Kyrö (TAMK), ylikapellimestari Ville Matvejeff (Jyväskylä Sinfonia) sekä pianonsoiton ja säestyksen lehtori Eliisa Suni (JAMK).

Pianistit ovat kilpailleet Jyväskylässä jyväskyläläissyntyisen professori, pianisti Ilmari Hannikaisen (1892–1955) nimissä vuodesta 1975 lähtien.

Kilpailun uudistaminen tuli ajankohtaiseksi vuonna 2016, kun Tampereelle perustettiin uusi pianokilpailu Hannikaisen kilpailun kalenteripaikalle.

Toinen Jyväskylässä järjestettävä musiikkikilpailu, Juhani Heinonen -viulukilpailu, pidetään seuraavan kerran 1.– 6.3.2019.

Viulukilpailutoimikunta on uudistanut tapahtumaa sarjoja lisäten ja ohjelmistoa vapauttaen puheenjohtajanaan lehtori Janne Malmivaara. Sarjoja on edelliskertojen kahden sijaan kolme, kun mukaan on liitetty 10–12-vuotiaiden sarja. Muut sarjat ovat 13–15- ja 16–24 -vuotiaille.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .