Väärät juuret

VÄÄRÄT JUURET
Saara Saarelan (Hengittämättä ja nauramatta, 2002) kunnianhimoinen perhedraama Väärät juuret tarttuu vakavaan aiheeseen, parantumattomaan sairauteen, elämänmyönteisellä otteella. Saarela on käsikirjoittanut elokuvan Selja Ahavan kanssa.

Nelihenkinen Kuuran uusioperhe näyttää ulospäin toimivalta, mutta ei sitä todellisuudessa ole. Jokainen on padonnut ongelmia sisäänsä liian kauan antaen ymmärtää, että kaikki on okei.

Kriisin äärellä

Isällä ( Pertti Sveholm) on todettu perinnöllinen Huntingtonin tauti, josta vain vaimo ( Milka Alroth) tietää. Lapsille on aiottu kertoa sitten, kun tauti alkaa näkyä ulospäin. Nyt on se hetki, mutta miten kertoa?

Tytär Pihla ( Emma Louhivuori) elää teini-iän pyörteissä, adoptiotytär Lumi ( Silva Robbins) pohtii kiinalaisia juuriaan silloin, kun ei ole mielikuvitusmaailmassaan. Äiti on repeämässä kaikessa hiljaisuudessa oman taakkansa alla. Aikapommi tikittää.

Jostain paikalle tupsahtaa rauhanturvaajana maailmaa kiertänyt Sakari ( Niko Saarela), poika isän aiemmasta liitosta. Johan alkaa tulla eloa Kuuran kaupunkiasuntoon. Tieto perinnöllisestä sairaudesta havahduttaa Sakarin ja Pihlan. Sairaus nostaa pintaan myös kysymyksen perheyrityksen, antiikkikaupan, jatkosta.

On ilahduttavaa, että kotimaisessa elokuvassa on alettu käsitellä muitakin ongelmia kuin alkoholismia ja väkivaltaa. Saarelan elokuva kysyy elämän mielekkyyden perään. Ote on vilpitön, hellä ja paikoin koominen.

Liikaa ongelmia

Ongelmien ja henkilöiden skaala vain on liian laaja, eikä asioissa tahdota päästä eteenpäin. Kun äidin äitisuhde ja Sakarin perhekuviot vielä heitetään mukaan soppaan, niin kattila alkaa kiehua yli.

Asioita vatvotaan niin, että tekisi mieli huutaa: Kakistakaa se jo ulos! Ihmiset vain itkevät yksinään autossa ja metsässä. Tämä on rehellistä suomalaista melankoliaa. Välillä kahlataan ahdistuneina umpihangessa, mutta keittiönpöydän ääressä irtoaa jo huumori.

Pertti Sveholm tekee koskettavan roolityön miehenä, jonka elämä on tästä eteenpäin luopumista. Jäyhänhellä Mikko Kuura ei valita. Aivan samanlaiseen intensiteettiin ei päästä muissa roolisuorituksissa, vaikka Milka Alroth ja Niko Saarela ovat myös hyviä.

Pihlan henkilökuva jää vajaaksi, vaikka hän on paljon esillä. Tarinan valopilkku on Lumi, mutta roolissa on sivustaseuraajan makua, kuten lasten rooleissa niin usein.

Loppuratkaisu tuntuu hieman helpolta, joskin se on positiivisuudessaan rohkaiseva. Lähtökohtamme eivät aina ole optimaaliset, mutta emme voi sille mitään. Murehtimisen sijaan olisi parempi keskittyä elämään. Tästä ajatuksesta elokuvaa ei sovi moittia.

Ohjaus: Saara Saarela. Rooleissa: Pertti Sveholm, Milka Alroth, Niko Saarela, Emma Louhivuori ja Silva Robbins. Tyylilaji: draama (K11).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.