Väitös: Mika Waltari kuvasi naiset miehen silmin

Mika Waltarista on tehty ensimmäinen väitöstutkimus. Taru Tapioharju keskittyy väitöstyössään niihin Waltarin naishahmoihin, jotka esiintyvät 1920–30-luvuilla julkaistuissa Helsinkiin sijoittuvissa romaaneissa.

Waltarin Helsinki-romaanien naiset ovat oman aikansa uudenaikaisia neitosia – polkkatukkaisia, silkkisukkaisia, huolettomia seikkailijoita. Toisaalta heidät kuvataan hyvin selvästi miehen silmin ja miehestä riippuvaisina.

– Nainen on miehen hurmion kohde aina ja ikuisesti, läpi muuttuvien aikojen, tiivistää Tapioharju.

Tapioharjun väitöskirja Tyttö kaupungissa tarkastettiin Tampereen yliopistossa lauantaina. Vastaväittäjä, dosentti Panu Rajala julkaisi laajan Waltari-elämäkerran Unio Mystica vuonna 2008. Tapioharjun mukaan Waltarista on kuitenkin kaiken kaikkiaan tehty varsin vähän akateemista tutkimusta.