Valkoinen raivo

Valkoinen raivo
Arvio: 4/5

Miten selittää kouluampumisia ja laajempaa levottomuutta ajassamme? Siinä lähtökohtia Arto Halosen uudelle elokuvalle Valkoinen raivo, jossa käsitellään näitä ääri-ilmiöitä niin yksilötarinan kuin laajempienkin vertauskuvien kautta.

Valkoinen raivo on poikkeuksellinen audiovisuaalinen dokumentaatio, joka liikkuu hyvin persoonakohtaisen tarinan ja elokuvanäytteiden välimaastossa. Katsoja kysyy, voiko ajankohtaisempaa teosta olla.

Menneisyys on läsnä voimallisesti, sillä elokuvassa viitataan Rauman (1989), Vantaan Myyrmannin (2002), Jokelan (2007) ja Kauhajoen (2008) tapahtumien ohella myös Yhdysvaltain Columbinen ja Norjan Utoyan kaltaisiin joukkomurhiin. Lisäksi kommentoidaan viime vuonna Helsingin yliopistossa paljastunutta murhasuunnitelmaa.

Halonen antaa teoksessaan paljon tilaa sanalliselle kerronnalle.

Päähenkilö, peitenimeltään Lauri, kertoo oman tarinansa. Siihen kuuluu lapsuuden traumoja ja koulukiusatuksi joutumista. Lauri reagoi suunnittelemalla kanssaihmistensä murhaamista eri tavoin. Myöhemmät tapahtumat kuitenkin estävät tämän ja Lauri päätyy pohtimaan omaa tilaansa kehittämällä ”valkoiseen raivoon” pohjautuvan teorian.

Valkoisella raivolla tarkoitetaan analyyttistä ja mietittyä kohteiden valintaa, eräänlais­ta tappamiseen liittyvää kylmyyttä, johon vain harvat yksilöt pystyvät.

Tällaisen raivon vallassa oleva murhaaja hallitsee tilanteen ja toimii tahallisen kylmäverisesti, kuten Anders Breivikin tapaus meille osoitti. Musta raivo taas liitetään äkilliseen suuttumiseen ja kontrollin menettämiseen.

Arto Halosen dokumentissa asioiden suhteellisuus kaivetaan esiin. Elokuvantekijä ilmaisee omalla tavallaan tyytymättömyytensä kuvaamiensa asioiden nykytilaan ja pyrkii pohtimaan keinoja valkoisen raivon tunnistamiseksi ja estämiseksi.

Halonen luottaa moniin ilmaisutekniikoihin. Päähenkilön kertomus kuullaan ääniraidalla samalla, kun monia sen vaiheita havainnollistetaan visuaalisen kerronnan keinoin. Kamera liikkuu ja pyörii kaiken aikaa.

Juuri liikkeen korostus on Valkoinen raivo -elokuvassa erityisen silmiinpistävää. Pysähtyneitä hetkiäkin on, mutta pääpaino on jatkuvassa eteenpäin menossa.

Arto Halosen elokuva on tyylillisesti yhtenäinen ja teemoiltaan kiinteä.

Dialogi ja matka menneisyyden ja nykyisyyden välillä on toteutettu niin ajallisin kuin tilallisin muuntumin.

Kyse on päähenkilön omista elämänvaiheista, jolloin hän kamppaili omien pettymystensä myötä haavoittuneen sielunsa kanssa. Muistot ja jälkikuvat vuorottelevat.

Tarina muistuttaa alati suppeutuvaa pimeää käytävää, jonka sisällä henkilön sielu liikkuu. Päähenkilölle kyse on painajaismaisesta tilanteesta, josta etsitään tuskaisesti ulospääsyä. Yksilön tarina on subjektiivisesti läsnä. Kirka Sainion rauhallinen musiikki tiivistää avainhetkiä.

Halonen osoittaa, miten juuri elokuva voi olla sopiva instrumentti näiden asioiden syvempään pohdintaan, sillä Valkoinen raivo tekee omanlaistaan yhteenvetoa ajankohtaisista polttavista aiheista.

Eurooppaa ravistelevaan pakolaiskysymykseen ja terrorijärjestö ISISin rooliin viitataan lopussa, kun nämä ilmiöt nähdään yhdenlaisina vedenjakajina ajassamme.

Ohjaus ja käsikirjoitus: Arto Halonen. Tyylilaji: dokumentti. K12.