Vangitut

Denis Villeneuven vahvatunnelmainen jännäri Vangitut kaivautuu ihmismielen syövereihin ja iskostuu tajuntaan pitkäksi aikaa.

Kahden lapsen katoaminen pennsylvanialaisesta lähiöstä käynnistää alati ahdistavammaksi muuttuvan tapahtumavyyhden. Monia kohtauksia on vaikea katsoa niiden julmuuden vuoksi. Elokuva on kuitenkin niin taitavasti tehty, että vaikutelmaa eksploitaatiosta ei synny.

6- ja 7-vuotiaat tytöt katoavat kesken kiitospäivän vieton. Aiemmin he ovat käyneet katsomassa kotikatunsa varteen pysäköityä asuntoautoa, jonka poliisi pian löytää lähistöltä.

Autossa piileskelee jälkeenjäänyt poika (Paul Dano), joka vapautetaan ilman todisteita syyllisyydestä. Toisen tytön isä (Hugh Jackman) on vakuuttunut, että poika tietää mitä tytöille tapahtui ja ottaa oikeuden omiin käsiinsä.

Tästä tarina kurottaa moniin suuntiin paljastaen, että katoamistapaus liittyy muihin alueella tapahtuneisiin rikoksiin. Alkaa taistelu aikaa vastaan.

Tapausta selvittelevä, Jake Gyllenhaalin esittämä työlleen omistautunut poliisi polveutuu klassisen rikoselokuvan yksinäisistä etsivähahmoista, joilla on oma vaikea menneisyytensä.

Toista periamerikkalaista hahmoa, perhettään hinnalla millä hyvänsä suojelevaa isää, esittää australialainen Hugh Jackman. Molemmat henkilöhahmot ovat huolella käsikirjoitettuja, ja näyttelijöiden välillä on intensiivinen lataus.

Vaikuttavasta miljöökuvauksesta vastaa palkittu pitkän linjan kuvaaja Roger Deakins. Rapistuneen talvisen kaupungin hylätyissä taloissa ja kellareissa tapahtuvat alhaiset teot on helppo uskoa todeksi.

Uskontoa ei käsitellä suoraan, mutta se on teemana kaiken aikaa läsnä motivoiden henkilöiden toimintaa. Kosto on toinen isää eteenpäin ajava voima. Hän kokee moraalista ristiriitaa uskonsa ja tekojensa välillä.

Elokuvan jännite ei herpaannu hetkeksikään kaksi- ja puolituntisen kestonsa aikana.

Vangitut on veret seisauttava jännäri, jossa aiheen käsittely on monisyistä. Sillä on myös vahva yhteys jännityselokuvan perinteeseen.

Ohjaus: Denis Villeneuve. Rooleissa: Jake Gyllenhaal, Hugh Jackman, Paul Dano, Maria Bello, Melissa Leo, Terrence Howard. Lajityyppi: rikos, jännitys. K 16.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.