Veijo Meren tekstien ainutkertainen syke

VEIJO MERI Peiliin piirretty nainen. Sujut. Manillaköysi. Yhden yön tarinat. Everstin autonkuljettaja. Vuoden 1918 tapahtumat. Uusintapainokset. Otava 2008, 2007, 2006.

Kirjailija Veijo Meren (s. 1928) romaanien ilmestyminen uusina laitoksina, elämyksiä virittävine jälkisanoineen vahvistaa vain entisestään käsitystä, joka Meren tuotannolla on koko sotien jälkeiselle modernille suomalaiselle proosalle ja kirjallisuudelle.

Klassikkotekstien olemus on siinä, että ne aktivoituvat aina uudella tavalla, uudessa kontekstissa, uuden lukijapolven käsissä. Näin tapahtuu Meren romaanien kohdalla. Meren kielentaju, huumori ja kerronnan dramaturgiset nopeat leikkaukset ovat vaikuttaneet tunnistettavalla tavalla monen nykypolven kirjailijan pyrkimyksiin kuvata nykymaailman sattumuksia ja absurditeetteja.

Monen merkittävänkin kirjailijan suhteen kirjallisuushistoria, ajan kulumisen armottomuus, on julmaa ja ehdotonta.

Moni teksti vanhentuu, trivialisoituu ja menettää otteensa muuttuneessa maailmassa alta aikayksikön. Veijo Meren romaanien kohdalla näin ei ole käynyt.

Uudet lukijat ja lukijapolvet ovat löytäneet Meren tekstien ainutkertaisuuden. Meren suuruus on myös lukemistapojen erilaisuudessa.

Tuoreita näkökulmia

Peiliin piirretyn naisen (alkuteos 1963) jälkisanoissa Silja Rantanen löytää Meren kuvaamassa löytöretkeilyssä, elämän ja todellisuuden nopeissa käänteissä samaa absurdin tajua kuin Aki Kaurismäen elokuvissa. Kuten Peiliin piirretyn naisenkirjailija toteaa, melkeinpä eksistentialismin parodiana: "Sä et elä maailmassa, sä olet maailmassa, bonjaat sä?"

Peiliin piirretty nainenon yksi suomalaisen modernin romaanin kivijalka. 1970-luvulla ohjaaja Veikko Kerttula teki siitä varsin upean televisioelokuvan, jota ei ole valitettavan pitkään aikaan nähty missään. Syytä olisi, vaikka Yle Teemalla.

Kerttula ohjasi myös 1980-luvulla elokuvan Iso Vaalee Meren romaanin Jääkiekkoilijan kesä (1980) pohjalta. Toinen tv-elokuvien tekijä Veli-Matti Saikkonen teki puolestaan suomalaisen televisiohistorian yhden muistettavimmista klassikkotulkinnoista, Manillaköyden, jonka pääroolissa Joose Keppilänä nähtiin Erkki Pajala. Manillaköysi(alkuteos 1957) kuulunee myös niihin harvoihin pakollisiin lukion kirjoihin, joita oppilaat eivät opi vihaamaan.

Ohjaaja Juha Hurme kirjoittaa jälkisanoissaan Vuoden 1918 tapahtumiin (alkuteos 1960) Meren sotakuvauksen modernista tinkimättömyydestä - siitä, miten Meren romaani ei tee minkäänlaista kompromissia sodan mielettömyyden ja sattumanvaraisuuden kuvauksessa.

Meren lahjomaton näkemys on edelleen pureva kritiikki myöskin Väinö Linnan Täällä pohjan tähden alla -trilogian "hegeliläisiä" painotuksia kohtaan.

HANNU WAARALA

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.