Veikko Ennala Piinapekki ja maailman meno. Muistelmia ja pakinoita

VEIKKO ENNALA
Piinapekki ja maailman meno. Muistelmia ja pakinoita,
toimittanut Tommi Liimatta.
WSOY 2009.
699 s.
Omana aikoinaan pohjoisen Suomen tunnetuin pakinoitsija, sanomalehti Kalevan Antti eli reservin kapteeni Antti Aalto osoitti nuorelle miehelle vuosikymmeniä sitten ryhdikkään, kävelykeppiä heiluttaneen, moitteettomasti pukeutuneen vanhan miehen. Tällä herralla oli päässään punainen peruukki. "Siinä on Veikko Ennalan isä", Antti kertoi.

Avun kuuluisan Matti Jämsän taistelupari, maineikkaan Elämä-lehden perustajan ja Hymy-ilmiön luojan elämäntaistelun pohja oli ilmeisesti kaamea isäsuhde, joka Tommi Liimatan toimittaman kokoomateoksen kolmannessa osassakin nousee esille. Lapsena koettu liki sadistinen kohtelu kasvatti kohteessaan ylettömän tarkkanäköistä herkkyyttä, joka tuotti valtavan määrän tekstiä ja parantumattoman mahahaavan.

Omaksumalleen äärimmäisen totuudellisuuden aatteelle uskollisena Ennala kertoi lähtökohdistaan Hymyssä julkaistuissa muistelmissaan ja aiheeseen palaa vielä kuuluisan reportterin poikakin, joka muistelee oman isänsä menneen metsään pakoon, kun vaari oli tulossa kylään.

Tänä vuonna täysin palvelleena eläkkeelle siirtyneelle lukijalle Ennalan pakinat ja muut tekstit ovat naurattava ja haikea aikamatka 1960-luvun loppuvuosiin ja 1970-luvulle. Minusta Liimatta ja WSOY ovat tehneet kulttuuriteon julkaisemalla Ennala-trilogian.

Suomalaisittain Ennala oli paitsi vereslihainen kärsijä myös kansakunnan todellisten tuntojen tulkki, joka katkaisi tämän maan vuosisataisen vaikenemisen kahleen.

Ennala oli erinomainen kirjoittaja, huomautelkoot nirppanokkaiset esteetikot liioista adjektiiveista ihan mitä tahansa.

Kun Urpo Lahtinen värväsi Ennalan lestadiolaisten moralistien maalitauluksi joutuneesta Elämä-lehdestä Tampereelle, kohulehtikeisari teki uransa kannattavimman vedon.

Yhdessä pakinassaan Ennala vielä palaa Elämä-lehden sisältöön, joka ei sitten siistiytynytkään hänen lähtönsä jälkeen. Yläluokan ilotytön haastattelu oli hatusta vedetty tarina, Ennala arveli. En enää punastu pahasti, kun tunnustan että niinhän se oli.

Rääväsuinen Ennala oli myös ammattijournalisti, eikä hän olisi koskaan tehnyt sitä mokaa, joka johti suomalaisen ns. intimiteettilainsäädännön alkuun. "Riiput nyt ristillä, Timo K. Mukka" oli Ennalan mielestä floppi ja pohjanoteeraus.

Tuon tyräyksen kaiussa sensuurihankkeet kuitenkin etenevät tässä maassa vielä 2000- luvulla.

Muistettavinta Lahtisen edelleen riideltyjen miljoonien todellisessa tienaajassa on, että Veikko Ennala pani aina itsensä täysin peliin. Kuinka moni nykyjournalisti kykenee samaan?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.