Viimeinen Harry Potter -elokuva sai ensi-iltansa

Tuhannet fanit kirkuivat torstaina, kun Harry Potter -elokuvien tähdet astelivat punaista mattoa kohti elokuvasarjan päätösosan maailman ensi-iltaa Lontoossa.

Osa paikalle kerääntyneistä ihailijoista oli saapunut Lontoon Trafalgan Squarelle jopa kuusi päivää sitten. Vannoutuneimmat fanit olivat yöpyneet aukiolla päästäkseen varmasti näkemään vilahduksen lempielokuviensa tähdistä.

Ilmassa oli juhlantunnun lisäksi kuitenkin myös haikeutta.

- Olen lukenut Potter-kirjoja siitä asti, kun olin ala-asteella. On repivää, että tämä on viimeinen elokuva, olen murtunut, totesi Tiffany Millow, 22-vuotias Potter-fani.

Haikeita olivat myös elokuvan tähtien kommentit. Nuorimmat näyttelijät ovat kasvaneet aikuisiksi kuvausten keskellä.

- Nämä viime kuukaudet olen elänyt kuin torjuen sen tosiasian, että tämä päättyy nyt. Tätä jää kaipaamaan, tämä on ollut mahtavaa, totesi Rupert Grint, joka esittää Harry Potterin parasta ystävää Ron Weasleyta.

Elokuvat pohjautuvat brittikirjailija J.K Rowlingin Harry Potter -kirjasarjaan. Kirjoja on myyty yli 400 miljoonaa kappaletta ja ne on käännetty 69 kielelle.