Viisikko-näyttely Höyry-galleriassa

Höyry-gallerian kesätilassa on yksi monista Jyväskylän taiteilijaseuran 70-vuotisjuhlavuoteen liittyvistä näyttelyistä. Siinä esitellään taiteilijaseuran uusimpia jäseniä.

Enid Blytonin kirjat mieleen tuova nimi, Viisikko, johdattaa ajatukset nuoruuteen ja seikkailumieleen. Taiteessa on totuttu odottamaan, että uusi syntyy, kun nuoret murtavat status quon. Viisikko ei tällaisiin avauksiin pakottaudu ja hyvä niin. Väkinäinäiset efektit kun synnyttävät katsojassa kiusallista myötähäpeää. Seikkailun merkkejä löytyy sen sijaan teosryhmien yksilöllisestä otteesta, ja se tekee näyttelyn riittävän kipakaksi.

Jos on seurannut keskisuomalaista kuvataidetarjontaa Jyväskylän taiteilijaseuran, Haihatuksen tai Järvilinnan näyttelyt kiertämällä, tuttavuus viisikon taiteeseen on jo syntynyt. Sen sijaan valtatieltä poikkeava turisti on ummikko, ja siksi vastaanottokin voi olla erilainen, epäröivä, oudoksuva, pöyristynyt, välinpitämätön tai innostunut.

Musiikkikritiikeissä on usein kuvaus siitä, kuinka levy ei avaudu ensimmäisellä kerralla, vaan paljastaa tenhonsa vasta useamman kuuntelukerran kuluessa. Vastaanottajan peräänantamattomuus on tärkeää myös kuvataiteessa, sillä vain siten negatiivinen ärsytys saattaa muuntua positiiviseksi mielihyväksi.

Tässä mielessä tutustumisnäyttely Viisikon taiteeseen on perusteltu. Ehkei vielä nyt, mutta jo seuraavalla kerralla.

Jos laskee yhteen näyttelyyn osallistuneiden taiteilijoiden määrän, viisikko muuttuu kuusikoksi. Järjestäjien laskuvirheestä ei silti ole kyse. Mukana on nimittäin taiteilijapari Johanna Juvonen ja Biagio Rosa. Yhdessä tekeminen tuottaa kaiken aikaa parempia tuloksia ja nyt ollaankin jo vaiheessa, jossa 1+1 ei ole kaksi vaan yhä useammin kolme.

Juvonen ja Rosa sanovat tekevänsä taidetta turhasta tavarasta, minkä tuottama siloittelematon viesti tai kannanotto tuntuu uskottavalta. Mielelläni liitänkin teosten edustaman ideologian taiteilijaparin aktiivisuuteen sosiaalisen taiteen alueella. Vuoden alusta he ovat toimineet valtion rahoittamina kuntataiteilijoina Keuruun, Petäjäveden ja Uuraisten kunnissa.

Vanhustentalojen ihmiset tuskin pääsevät Viisikko-näyttelyyn, mutta he ovat jo tunnistaneet taiteilijaparin vaikutuksen omassa elämänpiirissään.

Maija Ojanen on tullut tutuksi suuren suurista guassimaalauksista, jotka aivan kuin päivittävät Henri Matissen dekoratiiviset sisäkuvat nykyajan kotimiljööseen. Taiteilija maalaa funkkisestetiikan täydellistä vastakohtaa, lattiasta kattoon ulottuvien koristekuvioiden intiimiä viidakkoa. Näyttelyn pienet maalaukset eivät yllä samaan tehoon. Niitä voisi ajatella tarpeellisina lähestymisharjoituksina suurempaan mittakaavaan.

Maarit Siltamäki maalaa kuin pitsiä nypläisi ja omintakeisella kolorismilla. Maalauksissa tunnistaa nykyajan luonnottaren mielenmaisemassaan.

Martti Virtanen on aikaisemmin tehnyt veistoksen, jonka nimenä on Dasein. Dasein on keskeinen käsite Heideggerin filosofiassa ja tarkoittaa inhimillistä olemassaoloa tai olemassaoloa, joka on ihmiselle ongelma. Dasein tuntuu olevan avainsana kaikkiin Virtasen tällä hetkellä syntyviin veistoksiin nimesipä hän ne miksi tahansa. Näyttelyssä ovat vaikuttavat teokset Hauta, Kuilu, Tyhjä taivas ja Toinen voima.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.