Vilhelm Rubruk - Matka Mongoliaan vuosina 1253-1255

Vilhelm Rubruk

Matka Mongoliaan vuosina 1253-1255

Suom. Sami Jansson. Johdanto ja viitteet Antti Ruotsala. Faros 2010, 250 s.
Ne jyrää meitin, huokailtiin Euroopan ruhtinashoveissa keväällä 1242. Suurkaani Ögödein mongoliarmeija vyöryi vastustamattomasti kohti Eurooppaa. Venäjän ruhtinaskunnat kukistuivat yksi toisensa jälkeen, vain Novgorod kykeni puolustautumaan. Belgrad, Budapest ja Krakova kukistuivat. Mongolien kärkipartioita nähtiin jo Wienin porteilla ja vain sadan kilometrin päässä Venetsiasta.

Sota autioitti Itä-Euroopan laajat alueet. Miljoonia eurooppalaisia kuoli. Kristikunnan loppu näytti olevan käsillä.

Olivatko idästä nousseet Ilmestyskirjassa mainitut Saatanan johtamat Gogin ja Magogin joukot?

Mongolien valtakunta oli pinta-alaltaan suurin maailmanhistorian tuntema mannerimperiumi, joka keväällä 1242 ulottui Tyyneltä valtamereltä Adrian merelle.

Silloin tapahtui ihme. Suurkaani Ögödei kuoli. Mongoliylimykset päättivät kääntää ratsunsa ja palata Baikal-järven eteläpuolelle Karakorumiin valitsemaan uutta suurkaania. He eivät koskaan palanneet. Eurooppa huokaisi helpotuksesta.

Katolinen kirkko ei viivytellyt, vaan käynnisti rauhanomaisen vastaiskun.

Pyhän Franciscus Assisilaisen perustama kerjäläismunkkien veljeskunta sai tehtäväkseen evankelioida mongolit.Aasian aroille aseettomina lähteneet fransiskaaniveljet olivat rohkeita miehiä.

Kun flaamilainen fransiskaani Vilhelm Rubruk vuonna 1253 astui Kultaista Ordaa hallitsevan Batu-kaanin eteen, hän ei odottanut muuta kuin julmia kidutuksia tai välitöntä marttyyrikuolemaa.

Markuksen evankeliumia 16:16 siteeraten Rubruk julisti kaanille: "Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."

Tulkki ei ensin uskaltanut kääntää, vaan purskahti itkuun. Batu kuitenkin osoittautui filosofiksi. Hän halusi keskustella uskonasioista ja vastasi lempeästi: "Imettäjä pusertaa aluksi muutamia maitotippoja pienokaisen suuhun, niin että tämä maistamalla maidon ihanuutta päättää aloittaa imemisen. Vasta sitten hän tarjoaa pienokaiselle rintaansa. Samoin sinun tulisi suostutella meitä, jotka olemme näköjään täysin tietämättömiä opistasi, yksinkertaisella ja järkevällä tavalla. Sen sijaan sinä uhkaat meitä heti ikuisilla rangaistuksilla."

Vilhelm Rubruk jatkoi matkaansa Karakorumiin, jossa hänet otti vastaan suurkaani Möngke. Hänkin oli filosofi ja arveli että "kuten Jumala on antanut käteen monta sormea, niin on Hän antanut ihmisillekin useita teitä".

Möngken hovissa suvaittiin monenlaisten uskontojen saarnamiehiä. Suurkaani suosi monikulttuurista yhteiskuntaa ja jopa järjesti eri uskontojen välisiä keskustelu- ja väittelytilaisuuksia.

Fransiskaanien rauhanomainen lähetystyö tuotti kuitenkin tulosta. Useat mongoliylimykset ottivat kasteen.

Ennen pitkää Keski-Aasiaan perustettiin jo lähetyshiippakuntia ja yksi arkkihiippakuntakin. Myöhemmin ne hävisivät mustan surman ja islamin nousun vuoksi. Silkkitie sulkeutui ja yhteys kristittyyn Eurooppaan katkesi vuosisadoiksi.

Vilhelm Rubrukin matkakertomus on kiintoisa kappale kristillistä lähetyshistoriaa. Se on myös ajaton kertomus kahden täysin erilaisen kulttuurin kohtaamisesta. "Kun siis saavuimme noiden barbaarien luokse, koin astuvani ikään kuin toiseen maailmaan", Vilhelm kirjoittaa. Hän kuvaa mongolien elämää yksityiskohtaisesti kuin ammattimainen kansatieteilijä.

Sami Jansson ja Antti Ruotsala ovat verraton työpari. Aikaisemmin he olivat jo suomentaneet italialaisen fransiskaanin Johannes de Plano Carpinin kertomuksen hänen samoihin aikoihin tekemästään lähetysmatkasta mongolien luokse.

Aihepiiristä kiinnostunut voi kolmantena kirjana lukea kauppias Marco Polon matkakuvauksen, jonka suomensi Aulis J. Joki 1957.

Suomalaisina voimme tuntea hienoista ylpeyttä siitä, että näin harvinaisia teoksia julkaistaan ja luetaan meidänkin kielellämme. Ihan barbaareja emme ole.