Vilja-Tuulia Huotarinen - Iloisen lehmän runot

VILJA-TUULIA HUOTARINEN
Iloisen lehmän runot
WSOY 2009, 69 s.
Naiseuden ja tyttöyden teemoja aikaisemmissa runoteoksissaan käsitellyt Vilja-Tuulia Huotarinen (s. 1977) palaa kolmannessa teoksessaan samojen teemojen ääreen. Iloisen lehmän runot on edeltäjiään estottomampi ja avoimempi. Huotarisen teksti on kasvanut voimavirraksi, jossa täsmälliset sanat liittyvät sanomisen huolettomuuteen, kirjoittamisen vapauteen.

"-- Minun täytyy saada sukeltaa, Tamara sanoo / uudelleen ja uudelleen. Minun täytyy! / Varmemmin kuin linnut, ei voi sanoa että kevyesti / se taittaa etäisyydet siipiensä alle ja puskee sarvet / pimeän läpi, repii nahan yltään niin että puuteri narskuu. --"

Iloisen lehmän runot tutkivat naisen tapaa olla, naisen elämän ulkoisia ja sisäisiä rajoja. Ensimmäisessä osastossa peilataan lehmäkatraan kautta naiseutta, seuraavat osastot keskittyvät suoremmin tarkastelemaan minää. Runojen voima löytyy ilosta, joka kumpuaa runon puhujan tavasta käsittää maailmaa. Ilo on runoissa yhtä viiltävää kuin suru ja kipukin.

Kokoelmassa on samoja teemoja ja tunnelmia kuin Johanna Venhon runoissa. Yllättyneenä yhdistän Huotarisen runojen asenteen Risto Ahdin runojen uhmakkaaseen iloon.