Virret elämän käärepaperina

KESÄTEATTERIT

TORSTAITEATTERI

RASP - virsimusikaali

Ensi-ilta 4.7.2008 Kypärämäessä

Kristillinen teatteri ei ole ollut aina itsestään selvyys: kirkon historiassa teatteri on leimattu paheelliseksi synninpesäksi mutta toisinaan draama on tuotu jopa kirkkosaliin julistusta elävöittämään. Hengellisen musikaalin valon viejiä ovat Suomessa olleet ainakin Pelastusarmeija, Lasse Heikkilä sekä ev.lut.seurakunnan erilaiset ryhmät.

Kansan Raamattuseuran projektina toimivan Torstaiteatterin kesäesityksen RASP ytimessä ovat virsitekstit. Käykö jumalanpalvelusmusiikki teatterisano-maan? Näin toteutettuna voi todeta, että käy, mutta elämän syviä teemoja voisi kouhia toki esityksellisesti veret seisauttavamminkin.

Kun esitys alkaa sykähdyttävästi "Suola on mautonta, valheiden liejuun totuuden puhtaus hukutetaan", jää odottamaan väkevää kannanottoa aikamme ilmöistä siltä arvopohjalta, jota teatteri rohkeasti edustaa. Mutta esitys siirtyykin lempein kääntein ryhmäpedagogiikan kiemuroita tutkimaan.

Esityksen juonirakennelmassa on lähdetty roolileikin perään: harmittavasti vaeltavien virsisotureiden seikkailu leirinuotioilla tuntuu ylöspanoltaan rippikoulumaiselta iltaohjelmalta, vaikka tarkoitus lienee toinen.

Herätysteema esityksessä nimittäin on: huomaa ryhmän eri jäsenten välisiä suhteita ja kriisipesäkkeitä, huomaa itsesi omien viiteryhmiesi osana. Ulkopuolisuuden, uhrautumisen ja hyväksikäytön ongelmat sekä toimintakulttuurin vääristymät ovat virsin päällystetyn paketin sisintä.

Osittain lapsekasta yleisvaikutelmaa lisäävät esittäjien puvustus sekä epäaito liikkuminen ja elekieli näyttämöllä. Taiteellisuuden tai visuaalisuuden nimissä tehdyt ratkaisut sortuvat osittain luomaan teennäisen yleisilmeen, mikä vaikeuttaa katsojan puhuttelemista tunnetasolla.

Esityksen parasta antia on sen lämpö, puhtaus. Liikutaan rakentavilla asioilla eikä ihmisiä murskata hyökkäävällä julistuksella vaan varovasti houkutellaan mukaan pohtimaan ihmisen osaa maailmassa ja yhteisössä. Paatos ainakin onnistutaan näin kiertämään kaukaa.

Suvivirsi kukkopilleillä säestettynä, loppukiitosten körttikiitos ja leirinuotion hämyisä Kosketa minua, Henki ovat tunnin mittaisen esityksen kohokohtia. Ruokavirsi edustaa nokkelaa huumoria, mikä kristillisissä yhteyksissä on erityisen vaikea, mutta kaivattu laji. Ruokavirren koreografiassa on niin ikään fyysistä ilmettä elähdyttävästi.

JORMA POLLARI