Viva La Vida or Death And All His Friends - Coldplay

COLDPLAY Viva La Vida or Death And All His Friends Parlophone

Coldplay vaikuttaa olevan uuden albuminsa kanssa hieman hukassa. Ennätystuloksia myyneen levyn kanteen on isketty Eugène Delacroix'n Ranskan vuoden 1830 vallankumousta kuvaava maalaus Vapaus johtaa kansaa, ja promokuvissa yhtye poseeraa saman aikakauden sotilaspalttoissa. Bonoksi Bonon paikalle halajava Chris Martin on luultavasti saanut jonkun elämää suuremman idean, jota ainakaan minä en ymmärrä.

Vähemmälläkin symboliikalla olisi varmasti pärjätty, sillä mitään musiikillista vallankumousta levy ei tarjoa. Toimiva kokonaisuus se kuitenkin on. Kymmenestä kappaleesta koostuva albumi on juuri sellainen kuin odottaa saattoikin: iso, kuulas ja melodinen. Clocksin tai Speed Of Soundin kaltaista hittiä siltä ei löydy, mutta ei ole tarvekaan.

Levyn avaava, sämpleen perustava instrumentaali Life In Technicolor ei lähde toivotulla tavalla lentoon, mutta kakkosraita Cemeteries Of London korjaa tilanteen. Akustisen kitaran ja miesköörin hoilauksen varassa kulkeva biisi tuo mieleen takavuosien U2:n. Kyseinen mielleyhtymä toistuu levyä kuunnellessa kuitenkin liian monta kertaa.

Muutaman kerran nelikko onnistuu pääsemään pois irlantilaisyhtyeen varjosta. Lost! on hiphop-biitteineen ja kirkkourkuineen rohkea, mutta toimiva veto. Sama pätee itämaisilla jousilla varustettuun Yesiin, joka on yksi levyn toimivimmista biiseistä. Kyseisen raidan loppuun upotettu futuristinen tunnelmointi on ilmiselvästi tuottajan paikalla häärineen Brian Enon hengentuotteita.

Loppupuolella vastaan tuleva Violet Hill on hieno valinta singleksi. Tummasävyinen biisi ei sisällä stadioninkokoista kertosäettä tai maailmoja syleilevää maalailua, mutta se osoittaa, että yhtye pystyy pienimuotoisempaankin ilmaisuun.

Viva La Vida on kokonaisuutena edellistä X&Y-albumia hivenen orgaanisempi. Nelikko kuulostaa tällä kertaa enemmän yhtenäiseltä bändiltä, mutta ennakkoon lupailtua vaikutteiden kirjoa levyltä on mahdoton kuulla. Toisaalta markkinointiportaan harrastama hehkutus on harvoin paikkaansa pitävää.

Toisin kuin moni muu tämän kokoluokan yhtye, Coldplay on ymmärtänyt, että hyvä levy ei tarkoita samaa kuin jumalattoman pitkä levy. Perinteisen 65 minuutin sijasta, Viva La Vida on "vain" kolme varttia pitkä, joten sen pystyy kuuntelemaan kerralla.

MIKKO SILTANEN