Vuoden historiateos -palkinnon saajaksi ehdolla 12 teosta

Teokset valottavat rahvaan historiaa ja miten menneisyydessä olisi voinut käydä.

Vuoden historiateos 2017 -palkintoehdokkaat julkistettiin lauantaina Historian ystäväin liiton vuosijuhlassa Helsingissä. Palkintoehdokkaiden listalla on kaksitoista teosta, jotka valittiin liitolle tulleista ehdotuksista.

Ehdolla olevien teosten aiheet vaihtelevat Suomen muinaishistoriasta sota- ja henkilöhistoriaan. Ehdokkaiden listalla ovat muun muassa Varjo Suomen yllä – Stalinin salaiset kansiot -kirja (Docendo), jonka ovat kirjoittaneet Timo Vihavainen, Ohto Manninen, Kimmo Rentola ja Sergei Zuravljov.

Ehdolla on myös Lasse Laaksosen kirja Viina, hermot ja rangaistukset – Sotilasylijohdon henkilökohtaiset ongelmat 1918-1945 (Docendo) sekä John Simonin Mahdoton sota. Kun suomenjuutalaiset taistelivat Natsi-Saksan rinnalla (Siltala).

Perttu Immosen Suomen rahvaan historia (Atena) kertoo, miten tavalliset ihmiset, tässä tapauksessa kolme eri puolilla maata elänyttä sukua, koki nuijasodan, kirkon ankaran puhdasoppisuuden ja 1700-luvun isonvihan. Ilari Aalto ja Elina Helkala tutustuttavat lukijan menneisiin aikoihin kirjallaan Matka muinaiseen Suomeen (Atena).

Nils Erik Villstrandin ja Petri Karosen toimittama Kulkemattomat polut. Mahdollinen Suomen Historia (Gaudeamus)  arvuuttelee, mitä Suomessa olisi tapahtunut, jos Suomi olisi menneinä vuosina valinnut käytettävissä olleista vaihtoehdoista jonkin toisen.

Palkinnonsaaja julkistetaan helmikuun alussa suomalaisten historiapäivien avajaisissa Lahdessa. Palkinnonsaajan valitsee lautakunta, johon kuuluvat professorit Marjatta Hietala, Sirkka Ahonen ja Aura Korppi-Tommola, filosofian maisteri Veikko Löyttyniemi sekä lehtori Markku Liuskari. 

Uusimmat

Kulttuuri

Elokuva-arvio: Kriitikon sydäntä särkee: jatko-osa ei yllä kulttielokuvaksi nousseen Iron Skyn tasolle

"Että katsoja poistuu salista kosketettuna, sellainen naiivi unelma mulla on", sanoo Jarno Kuosa – hänen ohjaamansa Sydänmaa on kaupunginteatterin kevään päätuotanto

Taiteen ja tieteen tukija Keski-Suomen kulttuurirahasto tukee ensimmäistä kertaa pelialaa sekä taidetta hoitolaitoksiin – apurahoja jaetaan tänä vuonna 620 000 euroa

Suomalainen suursarja esittää ihmiskunnan kohtalonkysymyksiä – pääosissa Pohjoismaiden suurimpia tähtiä

Taidekeskus Salmela juhlii kesällä 30-vuotisuuttaan – mukana muun muassa Rafael Wardi, Samuli Alonen ja Juhani Saksa

Jyrockin esiintyjistä yli puolet naisia – indiemusiikin festivaalia vietetään Ilokivessä

Suru ja taikuus pokkasivat Suomen Nuorisokirjailijoiden palkinnot

Teatteriarvio: Jyväskylän Nykyteatteriyhdistyksen robottinäytelmän nostattamat ajatukset ovat polttavia ja perustavanlaatuisia, eikä niitä voi kytkeä pois päältä

Jyväskylän kaupunginteatteri esittelee kevätkauttaan yleisötapahtumassa tiistaina

Jaakko Kuusisto sävelsi Ulla-Lena Lundbergin Finlandia-voittaja-romaanista oopperan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.