Vuosaari

Aku Louhimiehen uusi elokuva Vuosaari jatkaa samalla temaattisella linjalla kuin Paha maa (2005) ja Valkoinen kaupunki (2006). Kertomukset hyvinvointivaltiossa elävien suomalaisten pahasta olosta saavat siinä jatkoa. Näitä kolmea elokuvaa voisi nimittää vaikkapa Suomalainen ahdistus -trilogiaksi.

Vuosaaressa seurataan noin tusinan verran eri-ikäisiä ja eri yhteiskuntaluokkia edustavia ihmisiä heidän arkisessa selviytymistaistelussaan itähelsinkiläisessä lähiössä. Ongelmien laatu vaihtelee, mutta perhe-elämän vaikeudet ja läheisyyden kaipuu ovat yhdistäviä tekijöitä. Lasten näkökulma painottuu useassa tarinassa.

Pahaa oloa pursuavia, emotionaalisesti voimakkaita tarinoita katsellessa mieleen hiipii sama ajatus kuin Pahan maan kohdalla: eikö vähempikin onnettomuus olisi riittänyt? Nenäliinoja nimittäin kuluu.

Toisaalta, nyt Louhimies on sallinut toivon ja huumorin tulla mukaan. Näkökulma on astetta lempeämpi. Silti ohjaajan näkemys elämästä nykypäivän Suomessa ei ole järin valoisa. Louhimies on kuitenkin parhaimmillaan synkkäsävyisten, realististen tarinoiden parissa.

Perheet ovat rikki revittyjä ja kaikki yrittävät kompensoida rakkauden puutetta ja pettymyksiään epätoivoisin keinoin. Yksinhuoltajaisän (Mikko Kouki) päätös isän ja teinipojan yhteisestä kuntokuurista saa katastrofaaliset mittasuhteet. Kiireinen äiti (Meri Nenonen) ei ymmärrä lemmikkikoiran merkitystä yksinäiselle pojalleen. Alkoholismiin luisumassa oleva nuori nainen (Laura Birn) haluaa rakkautta omilla ehdoillaan.

Vanhemmat ovat yhtä pihalla kuin lapsensakin. He hakevat lohtua vieraista syleistä ja alkoholista. Kommunikaation tie on loppuun käyty tai sitä ei ole edes yritetty. Tämä on tilanne rikkaassa perheessä, jossa vanhempien (Matleena Kuusniemi ja Pekka Strang) näivettynyt avioliitto myrkyttää elämän.

Louhimies sijoittaa tarinansa vasten reality-ohjelmien ja julkisuushimon hallitsemaa todellisuutta. Big Brother ja kykykilpailut mölyävät joka kämpässä. Raadollisimmin tämän maailmankuvan sisäistäminen tulee esiin nuoren julkisuutta hinnalla millä hyvänsä janoavan teinitytön (Amanda Pilke) kohdalla.

Varoittava sormi vaikuttaa osoittavan erityisesti aikuisiin, jotka eivät enää kykene suojelemaan lapsiaan pahalta, kuten vaikkapa päivittäiseltä koulukiusaamiselta. Louhimiehen Suomi on myös väkivaltainen, kiusaajien ja kiusattujen maa. Yhden ulkomaalaisen henkilöhahmon kautta kommentoidaan suomalaisten taipumusta aggressioon.

Vuosaari ei ole kaikilta osiltaan tasavahva. Suuri henkilögalleria, näkökulman jatkuva vuorottelu heidän välillään sekä teemojen moninaisuus hajottavat elokuvaa. Kerronnan edetessä koossapitäviä voimia kuitenkin löytyy. Vuosaari kuuluu uuden kotimaisen fiktioelokuvan parhaimmistoon.

Ohjaus: Aku Louhimies. Rooleissa: Laura Birn, Deogracias Masomi, Mikko Kouki, Matleena Kuusniemi, Pekka Strang, Meri Nenonen, Alma Pöysti, Amanda Pilke, Jasper Pääkkönen ja Sean Pertwee. Tyylilaji: draama. K16.