Wöyh! – IKKILLYK

Antti (Stam1na) ja Jussi (YUP) Hyyrysen Wöyh!-projekti on veljeskaksikon kompakti irtiotto maineikkaista bändeistään. IKKILLYK sisältää kymmenen omalaatuista kappaletta, joita kuunnellessa samanhenkisyys kotimaisten progressiivisempien rockbändien tuotantoon tuntuu samanaikaisesti perinteitä kunnioittavalta mutta myös nykyaikaiselta.

Varmasti laajemmankin yleisön kannalta toivottavaa kuuntelijaystävällisyyttä korostaa musiikillisen sisällön kuljettelu sieltä mistä aita ylittyy luontevasti. Ja vaikka primus motorit ovat kitaristeja, ei lopputulos silti ole liiaksi kielisoitinten varassa. Pääosin Antin säveltämät ja Jussin sanoittamat kappaleet pysyttelevät omissa maailmoissaan vaivattomasti rumpalilegenda Anssi Nykäsen tikittäessä aikapommimaisesti taustalla.

Levystä on helppo pitää sen konseptin eheyden, viehättävän outouden ja erityisesti sympaattisten, jopa lastenlaulumaisten tekstiensä vuoksi. Albumia voi täten huoletta suositella ainakin veljesten tahoillaan runsaaseen tuotantoon tutustuneille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.