Watershed - Opeth

OPETH Watershed Roadrunner

Ruotsalaista metallibändi Opethia ei kuvaa vain sana progressiivinen. Yhtyeestä on sanottu, että sen edustamassa genressä on vain yksi bändi ja tämä pitää prikulleen kutinsa. Opeth ei tunnusta genrerajoja, vaan yhdistää ainutlaatuisella tavalla death metalia, progressiivista rockia, folkia, jazzia ja hippiaikakauden psykedeliaa.

Opeth alkoi nousta marginaalibändien varjoisasta galleriasta albumien Still Life (1999) ja Blackwater Park (2001) myötä. Aina debyyttilevyltä Orchid (1995) yhtyeelle leimalliset progressiiviset sävelrakenteet sekä äärimmäisen metallin ja herkän akustisen tulkinnan välillä matkaaminen löysivät täydellisen muodon levyillä Deliverance (2002) ja Damnation (2003). Ensin mainittu edusti kokonaisuudessaan yhtyeen synkkää ja aggressiivista puolta, kun taas jälkimmäinen esitteli Opethin herkkää, akustista sielunmaisemaa.

Opethin todellinen läpimurto tuli albumin Ghost Reveries (2005) myötä. Levyn äänimaisema laajeni entistä kauemmas horisontissa ilman, että yhtye olisi tinkinyt taiteellisesta kunnianhimostaan tai terävyydestään. Ghost Reveriesin myötä Opeth alkoi saavuttaa mainetta laajemmalti musiikkimediassa sekä yleisössä.

Viimeisen kahden vuoden aikana Mikael Åkerfeldtin johtamassa Opethissa on tapahtunut miehistönvaihdoksia. Vuonna 2006 rumpaliksi kiinnitettiin jo Ghost Reveriesin erikoispainokselta löytyvällä Deep Purple -cover Soldier of Fortunella kannutellut Martin Axenrot. Viime vuonna yhtyeen uudeksi kitaristiksi vaihtui ex-Arch Enemy -kepittelijä Fredrik Åkesson.

Watershed on Opethin yhdeksäs levy. Tätä seitsemän kappaleen ja minuutin taidonnäytettä tuntuvat superlatiivit loppuvan kesken. Watershed on vuoden lumoavin, haastavin, ennakkoluulottomin, mutta myös iskevin levy. Albumi on tumma, mystinen, herkkä, aggressiivinen, hypnoottinen ja lukuisien muiden nyanssien kudelma.

Watershed alkaa hauraan voimakkaalla akustisella mietelmällä Coil, mutta jokainen Opeth-fani tietää, että tämä on vain viimeinen valon säde ukkospilvien peittämällä taivaalla. Tuota pikaa tuomion uruin päälle vyöryvä Heir Apparent on raskas ja vihainen kuin kerettiläisten kohtalo keskiajalla. The Lotus Eaterissa on samaa raivokasta koukkua kuin Ghost Reveriesin loistavalla The Baying of the Houndsissa.

Tätä suitsutusta voisi jatkaa maailman tappiin, mutta lyhyesti sanottuna: jos ostat yhden metallilevyn tänä vuonna, pidä huoli, että se on Opethin Watershed.

PETJA SAVOILA

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.