Widescreen Mode - The Hanging Man

WIDESCREEN MODE The Hanging Man

Dark Sentiments Widescreen Moden pojat olivat kuunnelleet sanojensa mukaan Slayeria ja innostuneet tekemään raskaan levyn. Melodista metallirockia paahtavan bändin kohdalla tällainen yhtä riskaapelia kuin isin baarikaapista viunapulloa nyysivän teinin loppuillan kondis.

Widescreen Mode teki itsensä tunnetuksi MySpace-hitillään Everlasting Bomb. Vuonna 2007 julkaistu debyyttilevy Until the End oli hittibiisin kaltaista koukuttavaa light-metallia. Nyt tätä sapluunaa on yritetty uudistaa, mutta kehnohkoin tuloksin.

The Hanging Manin paras anti on nimittäin sen iiseimmissä biiseissä. Loppupään Blink of an Eye ja The worst Minutes of My Life ovat aivan kelvollista melodista vyörytystä. Laulaja Samu Brusilan laulu saa iskevästä melodiasta kiinni ja homma toimii.

Bändi "raskaammat" aivoitukset sen sijaan haukotuttavat. Junnaava riffittely innostaa yhtä vähän kuin Metallican St. Anger. Singlelohkaisu Serotonin ei pysäytä, kertosäe käy jopa hermoille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.