Wolf Kankare: Kettujumala palelee Suuri Kurpitsa 2014. 80 s.

Kettujumala palelee jatkaa Wolf Kankareen (s. 1990) viime vuoden debyyttialbumin Miska Pähkinän jalanjäljissä identiteettikysymysten äärellä. Siinä, missä edellinen albumi käsitteli sukupuolisuutta, pohtii uusin ulkopuolisuuteen ja vieraantumiseen liittyviä asioita.

Kankare on tarttunut ajankohtaiseen aiheeseen, jonka luulisi puhuttelevan lukijoita etenkin tässä kroonisen nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden kurjistamassa todellisuudessa, jossa syrjäytyminen ja moninaiset mielenterveysongelmat ovat monelle arkipäivää.

Tarina saa alkunsa tilanteesta, jossa päähenkilö ostaa halvan japanilaisen festivaalinaamion. Sen kerran päälle puettuaan, siitä on vaikeaa enää luopua. Niinpä hän katselee maailmaa naamionsa takaa ja aiheuttaa hämmennystä niin itselleen kuin muillekin.

Epäselväksi jää, piiloutuuko päähenkilö itseltään vai ympäröivältä maailmalta. Lopulta on vaikeiden valintojen aika.

Kankareen albumi on vähäeleinen aikuisten satu, jossa on moniulotteinen sisältö. Erityisen hieno on tarinan tulkinnanvarainen loppu, joka antaa lukijalle mahdollisuuden rakentaa sitä omien mieltymystensä mukaisesti joko toiveikkaaseen tai toivottomaan suuntaan.

Parasta on kuitenkin se, etteivät loppuhuipentuman tulkinnalliset ulottuvuudet ehdy kerralla, joten albumin pariin voi palata uudelleenkin.

Kettujumala palelee viittaa monellakin tapaa Japanin suuntaan. Viivankäytössä ja pelkistämisessä on mangamaisia vivahteita, mutta myös tapahtumaympäristö näyttäisi olevan nousevan auringon mailla. Se tuo tarinaan yleismaailmallisuutta ja luulisi lisäävän myös mangasukupolven mielenkiintoa. Kettusymboliikkakin viittaa japanilaiseen satuperinteeseen.

Kankareen edellisen albumin jokseenkin hengettömään piirustusjälkeen verrattuna on uutukaisessa varmemmat ja jämäkämmät otteet. Harmaasävyt ja mustien pintojen käyttö antaa kuville mukavasti lisäpotkua.

Taitavaa mutta hieman kuivakkaaksi jäävää kuvitusta piristävät kettunaamarin piirteisiin sijoitetut väriläiskät. Se on ovela keino lisätä naamion merkitystä.

Wolf Kankare voidaan hyvällä syyllä lukea normikriittisyyden esitaistelijoiden harvalukuiseen joukkoon suomalaisessa sarjakuvassa.