Yö-yhtyeen manageri: Olli Lindholm kiidätettiin yöllä sairaalaan, mutta mitään ei ollut tehtävissä

Yö-yhtyeen manageri Taija Holmin puhelin on pirissyt koko aamupäivän taukoamatta.

Tällä kertaa kyseessä ei ole kuitenkaan hyvä asia. Päinvastoin.

Hänen hyvä ystävänsä ja manageroitavansa Olli Lindholm menehtyi maanantain ja tiistain välisenä yönä sairaskohtaukseen täysin yllättäen.

– Ei tätä pysty käsittämään. Hän oli oikeasti elämänsä kunnossa, Holm toteaa vaisusti.

Managerin mukaan Lindholmin sairaskohtaus tapahtui maanantaiyönä ja hänet kiidätettiin sairaalaan. Mitään ei kuitenkaan ollut enää tehtävissä 54-vuotiaan muusikon pelastamiseksi.

Holm kertoo, että Yö-yhtyeen tuleva kiertue ja kaikki keikat on peruttu. Muuta ei shokin vuoksi olla ehditty miettiä. Lindholmin Voice of Finland -esiintymiset nähdään normaalisti.

Holm ja Lindholm olivat ystäviä 20 vuotta.

– Lähes päivittäin olimme toistemme kanssa tekemisissä. Olli oli aina äärimmäisen rehti ja reilu. Piti omiensa puolta viimeiseen saakka. Hän saattoi olla toki porilaisen suora, mikä saattoi ihmetyttää monia. Kuitenkin ne, jotka hänet tunsivat, ymmärsivät, manageri muistelee.

– Vuosien varrella olemme kohdanneet monta myrskyä, joiden läpi hän Yö-laivan luotsasi johtajan elkein. On ollut oikeudenkäyntiä ja muuta. Ihailin valtavasti sitä tyyneyttä ja kärsivällisyyttä, mikä hänessä oli.

Holm kertoo saaneensa suru-uutisen jälkeen runsaasti puheluita, joissa Lindholmin tekoja ja merkitystä on muisteltu.

– On ollut palavereita, joissa puolet ihmisistä itkee tämän uutisen johdosta. Suomen kansa on menettänyt tunteidensa tulkin.

Muutama viikko sitten Emma-gaalassa Holm yllätti ystävänsä punaisella matolla jakamalla tälle viimeisimmän Yö-albumin ansaitseman kultalevyn. Managerin mukaan sen merkitys edesmenneelle muusikolle oli valtava.

– Olen iloinen, että hän ehti saada sen. Kyllä siinä ilmeestä näkyi, että mitä se hänelle merkitsi

Yö-yhtyeen Olli Lindholm on kuollut – Porin kaupunki suruliputti laulajan muistolle

Lindholmin tuntenut yrittäjä: Olli saunoi vielä maanantai-iltana Näsijärvellä ja oli hyvällä tuulella

Nelonen vahvistaa: The Voice of Finlandin loput Olli Lindholm -jaksot nähdään pian televisiossa – livelähetyksistä ei vielä päätöksiä

Jussi Hakulinen puhkesi kyyneliin IS:n haastattelussa – "Moni olisi vannonut, että hän lähtee meistä viimeisenä"

Arno Kotro teki kirjan Olli Lindholmista ja löysi lämpöä Lindholmin kovan ulkokuoren takaa – "Julkisuuden takana oli tunteikas ihminen"

Surun murtama Anna Puu muistelee koskettavasti Olli Lindholmia – "Olit sielultasi levoton nuori"

Keskisuomalaiset musiikkivaikuttajat surun murtamia – Tommi Soidinmäki: "Olo on hämmentynyt"

Tuottajakonkari Mika Sunqvist: "Kun Yö-yhtye oli alamaissa, Olli otti bändin uuden levyn kainaloonsa, hyppäsi autoon ja kiersi paikallisradiot ympäri Suomen"

Olli Lindholmin pitkä ura alkoi jo 16-vuotiaana – näistä saavutuksista laulaja muistetaan

Tia-Maria, Laulu rakkaudelle... Muistatko Olli Lindholmin rakastetuimmat kappaleet Yön huippukaudelta?