ZERO NINE - IX

ZERO NINE
IX
Poko Rekords
Kauan ennen kuin suomalainen raskas musiikki oli kansainvälisesti tunnettua, oli Suomessa jo kuusamolainen Zero Nine. 1980-luvun alussa uransa aloittanut bändi oli varsinkin uransa alkutaipaleella suunnilleen ainoa oikeasti hyvä suomalainen heavy rock -yhtye.

Viiden vuoden levytystauon jälkeen palaava, nykyään oululainen yhtye osoittaa edelleen hallitsevansa perinnetietoisen vanhan liiton jytäämisen. Zero Nine ei ole koskaan tehnyt kovin suuria tyylillisiä harppauksia. Eikä karsinan reunoja vasten rymistellä nytkään.

Uutukaisella eivät juuri kuulu kahdella viime vuosikymmenellä puhaltaneet musiikilliset tuulet. IX voisi sisältönsä puolesta olla ilmestynyt yhtä hyvin vuonna 1989.

IX on kaikin puolin paria edellistä kokopitkää verevämpi suoritus. Edellistä N.E. Files -levyä riivanneet aikuisrocksävyt ovat nekin tiessään. Rämäkästi rokkaava IX on elinvoimainen todiste siitä, ettei Zero Nine vuosimallia 2009 ole mikään vanhoilla meriiteillä ratsastava kehäraakki. Edes solisti Kepa Salmirinteen rouheaan ääneen ei aika tunnu purreen.

JUHO HÄMÄLÄINEN