Zeniä suomalaisille kaksin kappalein

Katujen zen
Mitä miten zen

Miten kirjoittaa aiheesta, joka ei ole filosofiaa eikä uskontoakaan, joka on sanoilla kuvaamatonta, mutta ei abstraktia ajattelua? Miten välttää käsikirjamaisuus ja mystiikka zenin esittelyssä?

Markus Uku Laitinen käy Katujen zenissä läpi omaa elämänhistoriaansa, jossa matkaa on tehty välillä tosi ulkona. Hän kertoo omista sekoiluistaan, mutta on omalla toiminnallaan pystynyt lopulta kyseenalaistamaan mielensä harhat ja taistelemaan tärkeiden asioiden puolesta. Siinä ei ole käytetty itämaisia taistelutaitoja, vaan mietiskelyä ja mielen tyhjentämistä.

Laitinen käyttää katujen zenin kieltä kuvatessaan kuvaamatonta. Zenistä löytyy kosmisten korpimainen mystiikkaa, jorinoita, fiilistelyn buustaamaa euforiaa, mutta myös Buddhan avulla zenin asenteen etsimistä, auktoriteettiuskon hylkäämistä ja punkasennetta.

Laitinen ”heittää kehiin käsitteitä”, mutta rennosti. Zen pohjautuu Buddhan opetuksiin, jonka mukaan kaikki on pysymätöntä eikä asioilla tai ilmiöillä ole pysyvää muotoa tai olemusta. Älä luuduta mieltäsi varmoina pitämiisi tai sinulle esitettyihin määrittelyihin.

Vain itse voi auttaa itseään, ja ”siinä rumbassa zen voi jeesata sinua paljonkin”.

Laitinen pystyi voittamaan omat demoninsa päästämällä irti, hyväksymällä tilanteensa ja uskaltamalla kohdata inhimillisen itsensä – sen todellisen luonteen tajuamisen, mihin koko istuva mietiskely tähtää.

Aleksi Järvelän, Miika Osamitsun ja Miika Pölkin lähestymistapa avaa zeniä suomalaisille: vanhojen kiinalaisten henkilönimien käännökset rakentavat menneen maailman, jossa häivähtää annos runollisuutta ja intuitiivista ajattelua – zeniä, jonka mietiskelyn periaatetta he kuvaavat möllöttämiseksi.

Zen ei puhuttele ketään lukitun ajattelutavan kautta. Siksipä he korostavatkin tekstinsä virittävää luonnetta, ”kanssakehkeytymistä”, jossa liikutaan aina suhteessa toisiin, sanoihin ja kertomuksiin.

Kirja ei kerro etäältä, vaan kutsuu kanssapuhumiseen. Ja siihen se parhaimmillaan pystyykin, kunhan ensin pystyy omaksumaan kielen väännöt.

Zeniä avataan kahtaalta: mistä se on tullut ja mitä se oikein on sekä miten sitä voi toteuttaa, miten havahtua maailmaan. Zen asettuu rationaalisen mielen vastakohdaksi, intuitiiviseksi luovuuden lähteeksi.

Oman todellisen luonteen oivaltamisen korostamista löytyy molemmista kirjoista. Kyse on toiminnasta.

”Jukuripäisen mielen kesyttävä zen karistaa kannoiltaan ajattelematta pulpahtavan mitä-kysymyksen”, kirjoittavat Järvenpää, Osamitsu ja Pölkki.

Kyse on taitavuudesta, tekemisestä ja välittömästä toiminnasta. Zenissä ei tukeuduta mystiikkaan eikä vetäytymistä paradokseihin, sanojen jännitteisiin, vaikka jossain koulukunnissa korostetaankin loogisesti ratkaisemattomien lauseiden miettimistä.

Mitään uskonnollista mystiikkaa ei ole, vapaa tuuli virtaa ja lehdet kääntyilevät luonnostaan.