Uutisarkisto Kulttuuri 2020 Helmikuu

Kulttuuri

Teatteriarvio: Harjuilla tuulee nyt kylmästi – Lauri Maijalan raju ohjaus irrottaa Emily Brontën klassikosta jyrkkäpiirteisen tragedian Helsingin kaupunginteatterissa

Kulttuuri

Teatteri Eurooppa Neljä tuo klovnit lavalle Jyväskylässä – "Hannu ja Kerttu on traaginen ja brutaali satu, ja sopii juuri siksi klovneille"

Kulttuuri

Sinikka Sokka esittää rakastettuja hittejään Kapun lauluklubilla Vakiopaineessa – KSML.fi välittää keikalta suoraa lähetystä sunnuntaina Jyväskylästä

Kulttuuri

Levyarvio: Jyväskyläläisyhtye Päivin laulut päättyvät onnellisesti

Kulttuuri

Pohjoinen ylös! -projekti tuo uutta pohjoisen Keski-Suomen kuntien kulttuurielämään – Nuoria innostetaan tekemään itse

Kulttuuri

Poimintoja kevään 2020 lasten- ja nuortenkirjoista

Kulttuuri

Kevään 2020 lasten- ja nuortenkirjat: Muistoanne juhlistaen – Sanna Pelliccioni julkaisee tänä keväänä sekä kuolemasta kertovan lastenkirjan että runokokoelman nuorille

Kulttuuri

"Millaisia valintoja meidän tulisi ajassamme tehdä", kysyy valokuvataitelija Nanna Hänninen Mäntän Gösta-museossa

Kulttuuri

Göteborgin elokuvajuhlien pääpalkinto Norjaan, paras dokumenttielokuva valittiin Suomesta

Kulttuuri

Sinikka Sokka esitti rakastettuja hittejään Kapun lauluklubilla Vakiopaineessa – katso tallenne keikasta

Kulttuuri

Urkutaiteilija Jens Korndörfer konsertoi torstaina Taulumäen kirkossa – Urkujen kaikki keinovarat perusparannuksen jälkeen käytössä

Kulttuuri

Kirja-arvio: Ihmeellisen tuttu, moniääninen ja hämmentävä – Harry Salmenniemen kolmas novellikokoelma on tähänastisista paras

Kulttuuri

Mitä nähdään keväällä? Tässä Jyväskylän seudun teattereiden ensi-iltoja

Kulttuuri

Kevätkaudella Jyväskylän seudulla nähdään parikymmentä teatteriensi-iltaa, kuten Jyväskylän ylioppilasteatterilta musikaali Jeanne d’Arcista

Kulttuuri

Taistelulähetit – 1917 vei sekä parhaan elokuvan että ohjauksen Bafta-palkinnon

Kulttuuri

Nelikymppiset kriiseilevät – Jyväskylän kaupunginteatteri tuo ensi-iltaan Ingmar Bergmanin parisuhdenäytelmän, jossa Mariannella ja Johanilla on hankalaa

Kulttuuri

Frozen 2 noussut Suomen kaikkien aikojen katsotuimmaksi animaatioelokuvaksi, kertoo Disney

Kulttuuri

Jalmari Helander ohjasi toimintakomedian Suomen armeijasta – Kalifornian kommando ei pyri piirtämään realistista kuvaa intistä

Kulttuuri

Keskiviikkona jaetaan 20 000 euron Runeberg-kirjallisuuspalkinto – Mitä muita suuria kotimaisia palkintoja suomenkielinen teos voi saada?

Kulttuuri

Haluatko nähdä miten maalaus syntyy? – Akvarellimaalari Mika Pekkanen livemaalaa pääkirjastolla torstaina, esillä myös näyttely

Kulttuuri

Tuffi tekee omannäköisiään ja kansainvälisiä elokuvia – nuori yhtiö haastaa alan ja tarinoiden vanhat rakenteet

Kulttuuri

Katsaus kapuluokkaan – Orkesterin edessä -dokumentissa seurataan Sibelius-Akatemian kapellimestariopiskelijoiden koulutusta kolmen vuoden ajan

Kulttuuri

Näyttelyarvio: Sanna Haimilan maalauksissa keho muuttuu ja se on kohdattava uudelleen

Kulttuuri

Teatteriarvio: Hannu ja Kerttu pelleinä – Eurooppa Neljän lastennäytelmä nostaa punaisen nenän kasvoilleen

Kulttuuri

Kielijuttu: suomen sika sanoo röh, röh, englannin oink, oink, mutta mitä sanoo kiinalaissika?

Kulttuuri

"Saakeli! Lähdetäänkö painimaan pihalle?" – Näin sujui keskustelu Jyväskylän Taiteen vapaan kentän asemasta, jonka merkityksestä oltiin kuitenkin yhtä mieltä

Kulttuuri

Oodi veti Helsingin kirjastot ennätyslukemiin

Kulttuuri

Runeberg-palkinto meni ensi kertaa ruotsinkieliselle runoteokselle – ehdolla oli myös jyväskyläläisen Laura Laakson romaani

Kulttuuri

Kenelle kuuluu Jyväskylän kulttuuripalkinto tänä vuonna? – Ehdota suosikkiasi

Kulttuuri

Kiasma oli viime vuoden suosituin museo – museoissa vierailtiin ennätysmäärä

Kulttuuri

Vanhoja, uusia ja siltä väliltä – Vanhan Kirjan Talveen mahtuvat kaikki kirjat – "Konmaritus ei varsinaisesti ole tapahtuman ytimessä", järjestäjä myhäilee

Kulttuuri

Villa Ranan rakennuslupa on edelleen auki – Pääsevätkö mittavan rahoituksen saaneet kulttuuritoimijat tänä vuonna arvotaloon?

Kulttuuri

Monika Fagerholm sai 40  000 euron kirjallisuuspalkinnon elämäntyöstään sekä teoksesta Vem dödade bambi?

Kulttuuri

"Maailmalle hän oli legenda" – Näyttelijä Kirk Douglas kuollut 103-vuotiaana

Kulttuuri

Konserttiarvio: Viuluvirtuoosin romanttista hehkua Jyväskylä Sinfonian konsertissa

Kulttuuri

Elokuva-arvio: Vastarinnan veriset kasvot – A Hidden Life on riipaiseva kuvaus itävaltalaisesta perheenisästä, joka sanoi Hitlerille ei

Kulttuuri

Teräsleidit-elokuvalla yli 200 000 katsojaa viidessä viikossa

Kulttuuri

Teatteriarvio: Jyväskylän kaupunginteatterin Kohtauksia eräästä avioliitosta on kahden näyttelijän herkku

Kulttuuri

Jyväskylän Vanhan Kirjan Talvi vetää hyvin väkeä Agoraan – valoisa tila ja parkkipaikat saavat kiitosta kauppiaalta

Kulttuuri

Jyväskylä solmi viisi uutta kulttuurin avustussopimusta – yhteissumma liki 300 000 euroa

Kulttuuri

Kimaltavaa kamarimusiikkia klarinetilla ja pianolla Kuokkalan kirkossa sunnuntaina – Last Words -konsertin teokset ovat säveltäjiensä viimeisiä

Kulttuuri

Keitelejazz jää väliin ainakin ensi kesänä – "Olemme nyt aika väsyneitä ja hyvin surullisia"

Kulttuuri

Levyarvio: Juliet Jonesin Sydän julkaisi kelpo levyn neljännesvuosisadan tauon jälkeen

Kulttuuri

Kotimaisen musiikin Emma-palkinnot jaetaan tänään – JVG:llä eniten ehdokkuuksia

Kulttuuri

Saarijärven museoon tehtiin yli kahden miljoonan euron remontti – tällaista jälkeä tuli

Kulttuuri

Levyarvio: Antti Tuiskun Valittu kansa erottuu kahdella tapaa – "Toivottavasti tällaisia albumeja tulee lisää"

Kulttuuri

Kaupunginteatterin lavastaja Karmo Mende hyvästeli Jyväskylän perjantaina – jäähyväistyö Kohtauksia eräästä avioliitosta tuntuu kertovan hänen omasta elämästään

Kulttuuri

Levyarvio: Onni on liian lyhyt levy

Kotimaa

Mistä kirjasta saa hyvän hinnan antikvariaatissa? – Tulos voi yllättää, muistutettiin Vanhan Kirjan Talvi -tapahtumassa

Kulttuuri

Jyväskyläläinen Gettomasa pokkasi odottamansa Emman – "Kuuluu tänä vuonna mulle"

Kulttuuri

Neljän Emman rap-duo JVG oli voitokkain tämänkertaisessa gaalassa, vuoden solisteina palkittiin Ellinoora ja Lauri Tähkä

Kulttuuri

Tekeekö ylistetty eteläkorealainen Parasite Oscar-historiaa? Elokuva-alan ykköspalkinnot jaetaan ensi yönä

Kulttuuri

Cats-elokuva sai kunnolla kuraa päälleen huonoimpien elokuvien Razzie-gaalassa

Kulttuuri

Teatteriarvio: Laukaan Teatteri jatkaa kolmatta vuotta rakastettujen satujen sarjaansa, kun luvassa on upeasti puvustettu Peter Pan

Kulttuuri

Levyarvio: Jouni Hynysen sooloprojektissa on liian vähän räkää

Kulttuuri

Tuomo Tarvainen aloittaa galleria Patinan näyttelyvuoden

Kulttuuri

"Jengin pitää tehä ite" – Yläkaupungin yö on juuri sellainen kuin kaupunkilaiset ansaitsevat, sanoo uusi toiminnanjohtaja Marko Kainulainen

Kulttuuri

Viimeinen Atlantis on lujien istumalihasten ja lukuisien ajatusorgasmien riemuvoitto – Stam1nan Antti Hyyrynen kirjoitti ilmastoteemoista jännityskirjan

Kulttuuri

Eteläkorealainen Parasite teki Oscar-historiaa ja keräsi samalla eniten palkintoja – pääosa-Oscarit Joaquin Phoenixille ja Renee Zellwegerille

Kulttuuri

Matti Nykäsestä kertovan musiikkinäytelmän esiintyjät valittu – Matin tytär mukana esityksissä

Kulttuuri

Näyttelijä Juha Muje on kuollut –  viimeiseksi teatterityöksi jäi Turun kaupunginteatterissa esitetty Katoava maa

Kulttuuri

Näkökulma: Ei-englanninkieliselle elokuvalle Oscar-gaala oli nostatus, mutta onko kyseessä vallankumous vai hetken huuma?

Kulttuuri

Kirja-arvio: Taas yksi maailmanloppu! – Stam1nan keulahahmo Hyyrynen kirjoittaa nasevasti, ilman taidehiippailua

Kulttuuri

Äidit ja niiden tyttäret – kirjailija Laura Lähteenmäkeä kiinnostavat sivuun jäävien, hiljaisempien naisten tarinat

Kulttuuri

Amos Rexin uusi näyttely esittelee nuorten tekemää nykytaidetta

Kulttuuri

AdAstra -teatterin Maailmankaikkeuden nopein kello valittiin viime vuoden ykköseksi Keski-Suomessa

Kulttuuri

Etelä-Afrikan musiikkitähti Joseph Shabalala on kuollut

Kulttuuri

Murharyhmän ex-pomo otti dekkarikirjailijalta sormenjäljet – Ympäristötarkastaja ja insinööri palkittiin tiistaina

Kulttuuri

Kielijuttu: Oi Putte, milloin onkaan nimipäiväsi?

Kulttuuri

Kirja-arvio: Kirja kuin autiosaari – Erakot on erinomaista luettavaa ihmismeren keskellä

Kulttuuri

Jyväskylän Harrastajateatterikesän haku alkaa – raati nimettiin

Kulttuuri

Valotusaika Sarjakuva-Finlandia-ehdokkaaksi – Jyväskylä on vahvasti esillä Avi Heikkisen poikkeuksellisessa albumissa

Kulttuuri

Erehtyminen on inhimillistä, viestittävät Mäntän kuvataideviikkojen taiteilijat – monet maahanmuuttajat tuovat uusia näkökulmia

Kulttuuri

Suuresta Teosto-musiikkipalkinnosta kilpailee seitsemän ehdokasta

Kulttuuri

Jane Austenia kierteellä: Jyväskylän kaupunginteatterin uutuudessa 1800-luvun alun kartanomiljöissä seikkailee Jane Austenin luoma Emma Watson – ja joku Laura, jolla on farkut jalassa

Kulttuuri

Jyväskylän Oopperan La Bohèmen näki 5 441 katsojaa

Kulttuuri

Sykähdyttävä kansanooppera Viimeiset kiusaukset Jyväskylään – Joonas Kokkosen suurteos Jyväskylän Oopperan ensi-illassa 2021

Kulttuuri

Soile Hovila kertoo kuvakudoksistaan ystävänpäivänä Käsityön museossa

Kulttuuri

Lauri Forstén soittaa Chopinia lauantaina Kuokkalan kirkossa

Kulttuuri

Elokuva-arvio: Viiden tähden The Peanut Butter Falcon on koskettava elokuva ystävyydestä ja ihmisyydestä

Kulttuuri

Ulla Aatisen teokset liikkuvat grafiikan, maalauksen ja piirroksen välimaastossa – Aatinen ja berliiniläinen Antje Pehle värikkäässä yhteisnäyttelyssä Höyry-galleriassa

Kulttuuri

Jyväskylän 1980-luku: Suurajot, Nykänen, JYP ja... Miljoonasade! – Ensi viikolla avautuvaan Keski-Suomen museoon rakentuu näyttely jyväskyläläisen yhtyeen musiikillisesta urasta

Kulttuuri

Suomen Kulttuurirahastolta apurahoja Keski-Suomeen – Useita vuosiapurahoja jyväskyläläisille taiteilijoille, katso lista

Kulttuuri

Rosa Liksomille Ruotsin Akatemian Pohjoismainen kirjallisuuspalkinto

Kulttuuri

Jyväskyläläisen Jonas Hakaniemen ja lahtelaisen Tapio Anttilan suunnittelema kiinalainen kissanpeti palkittiin Saksassa

Kulttuuri

Raija Jokinen valittiin vuoden tekstiilitaiteilijaksi

Kulttuuri

Teatteriarvio: Koijareiden armeija iskee heikoimpiin – Ryhmäteatteri lyttää konsulttien höpöpuheet

Kulttuuri

Tällä kielellä kirjoitettuja teoksia ei ole juuri suomeksi käännetty – multialainen Esa-Jussi Salminen suomensi kokoelman udmurtialaisia novelleja

Kulttuuri

Kirjoja yöpöydältä: Outo nainen löytää paikkansa

Kulttuuri

Kirjoja yöpöydältä: Eriskummallinen rikos

Kulttuuri

Kirjoja yöpöydältä: Klassikkopamfletti sodasta

Kulttuuri

Konserttiarvio: Lennä Miljoonasade, lennä! – Tunnelma kohosi korkeuksiin Miljoonasateen ja Jyväskylä Sinfonian yhteiskeikalla perjantaina Paviljongissa

Kulttuuri

Teatteriarvio: Kuusan Kanavateatterin ranskalaistrilleri hämmentää katsojan piinan pyörteisiin

Kulttuuri

Hymyilevä johtaja – Jyväskylässä kasvanut ja kaupungin harrastajaryhmissä toiminut Seppo Välinen johtaa nyt Vaasan kaupunginteatteria

Kulttuuri

Lentävä hollantilainen Tampereen Oopperaan

Kulttuuri

Murhaajan kanssa kasvokkain – John Websterin Silmästä silmään -dokumentti nostaa valokeilaan henkirikosten uhrien omaisten heikon aseman Suomessa, näytös Jyväskylässä maanantaina

Kulttuuri

"Mummoni siis antoi minulle kielen, hän oli suustaan ilmiömäisen rivo" – Juice Leskisen legendaarisen radiosarjan haastattelut on purettu paperille

Kulttuuri

Saarijärven Teatteri tuo ensi-iltaan Maiju Lassilan Ikiliikkujan – Hapatuksen isä ja poika ratkovat sisulla mahdottomuutta

Kulttuuri

Teatteriarvio: Jane Austenin hahmot pääsevät irti – Jyväskylän kaupunginteatteri tarttui menestysnäytelmään ensimmäisenä Suomessa

Kulttuuri

Teatteriarvio: Rakkautta vailla – Jyväskylän Suomalaisen Musiikkikampuksen Sweet Charity on onnistunut versiointi, mutta kompuroi yhdellä osa-alueella

Arkisto