Lavatansseissa nautitaan musiikista selvin päin – pukeutumisesta näkee, mistä yleisö tykkää

Teuvo Oinas ja Kiintotähti-orkesterin soittajat näkevät vaatetuksesta, millainen musiikki yleisöön uppoaa.

Kohta alkavat tanssit Ainolan lavalla Jyväsjärven rannalla. Laulaja Teuvo Oinaksella on edessään taas yksi keikka. Myöhäisen iltapäivän aurinko porottaa. Oinas polttelee pikkusikaria lavan takana.

Naapurikylän mies Lapista näkee artistin ja tulee juttusille. Sanaillaan hetkinen Lapin maisemista ja ihmisistä.

Kiintotähti-orkesterin soittajat ovat roudanneet instrumentit lavalle ja odottelevat letkeinä pakettiautossa.

– Ei jännitä. Orkesterielämää on kestänyt jo niin kauan, miehet sanovat. Muusikkouden lisäksi heillä on toinenkin työ.

Sen sijaan Teuvo Oinas myöntää, että ennen jokaista esiintymistä, lavan takana odottaessa, on perhosia mahassa. Hän tekee Kiintotähti-orkesterinsa kanssa 200 keikkaa vuodessa.

– En ole mikään tähti vaan viihdyttäjä, hän tarkentaa.

– Jaakko Salo neuvoi minua aikoinaan, että pysy tuollaisena nöyränä kaverina. Mutta kun menet lavalle, älä nöyristele.

– Estradilla minun tehtäväni on esittää musiikkia, jonka rytmi tarttuu kengän alle. Saa ihmiset tanssimaan.

Sitä soitetaan, mitä ihmiset haluavat

Oinas on tangokuningas 30 vuoden takaa. Hän on viihdyttänyt tanssiyleisöä 45 vuotta. Ensin teininä Ruotsissa voitettu tangokilpailu, sitten muutto Lappiin ja muun muassa Pasi Kauniston kakkossolistinia toimiminen. Raanujärveltä hän muutti perheineen kymmenen vuotta sitten Jyväskylän Lohikoskelle.

– Helpompi keikkailla, kun asuu keskellä Suomea.

Mistä tietää, minkälaisen musiikan tahdissa kansa haluaa tanssia? Haitaristi, laulaja ja kosketinsoittaja Pertti ”Pepe” Niilahdella on vastaus valmiina.

– Katson, miten ihmiset ovat pukeutuneet. Jos paikalla on paljon pariskuntia, eikä naisilla ole tanssikenkiä tai tanssimekkoja, aloitetaan Metsäkukkia tai Elämää juoksuhaudoissa. Silloin on turha aloittaa millään juhatapio-popilla tai tsa-tsa-tsaalla.

Niilahti tietää sen, koska tanssii itse.

Maakunnallisia eroja tanssityyleissä ja musiikkitoiveissa toki löytyy.

– Etelä-Suomen lavoilla näkee enemmän tanssikurssin käyneitä, ja siellä soitetaan lattareita, jiveä ja boogieta. Pohjanmaalla tanssitaan vaihtoaskel-biittiä ja Lapissa pitää olla haitari ja poromieshumppaa.

Tanssitaan ja tavataan tuttuja

Kello on viisi, kun orkesteri aloittaa ensimmäisen setin. Ensin Niilahti antaa muille merkin: yy kaa koo.

– Seis seis nyt soitto. On tuolla aivan väärä mies.

Parit täyttävät lattian.

Pihamaalla Tuija Partio istahtaa penkille vaihtaakseen tanssikengät jalkaan.

– Näissä tansseissa ei anneta rukkasia, vaan aina lähdetään tanssimaan kun haetaan. Miehiä on naisia vähemmän, mutta naisetkin hakevat, kertoo Tuija Partio.

Hän on pukeutunut polvipituiseen kesämekkoon.

– Ihan tavallisen näköisenä on enemmän vientiä.

Ulkopuolisellekin käy nopeasti selväksi, että tanssilavalle tullaan nimenomaan tanssimaan ja tapaamaan tuttuja, ei niinkään seuranhakumielessä.

– Mutta onhan se mukava, jos kohdalle sattuu oikein miellyttävä nainen, kertoo vanhempi herrasmies.

Lavalle astuessaan hän koettaa kengillään lattian liukkautta.

– Ennen käytettiin perunajauhoa lattian liukastamiseen. Enää sitä ei saa käyttää.

Yhteinen tanssin ilo

Orkesteri lähtee tauolle, ja tanssijat suuntaavat pihamaalle. Heti lavan sisäänkäynnin vieressä on vesikanisteri. Ulkoseinustalle viritetyssä narussa roikkuu kertakäyttömukeja, jotka on kiinnitetty pyykkipojilla; tanssiväellä on siinä omat vesimukinsa.

– He tunnistavat narulta omat mukinsa niin kuin västäräkit poikasensa, järjestysmiehenä toimiva Tarmo Pennanen tietää.

Ja tosiaankin – toisin kuin vanhoissa suomalaiselokuvissa, nykyajan lavatansseissa Koskenkorvaa ei kallistella.

Sen sijaan tanssijat levittäytyvät tauolla pihamaalle juttelemaan. Muutama pariskunta vertailee rantaan vievällä hiekkatiellä, miten lapinjenkkaa voi mennä kahdella eri tavalla.

Ainolaan valuu koko ajan lisää porukkaa. Osa jalan tai pyörällä, osa laivalla Jyväskylän satamasta. Moni on tullut autolla.

Teuvo Oinas kurkistaa verhojen takaa. Kohta on hänen hetkensä.

Mustassa puvussa lavalle astuva artisti saa yleisöltä aplodit. Oinas vastaa:

– Kiitoksia, oikein paljon kiitoksia. Seuraavaksi Aamun koitto. Sen jälkeen mennään rempsakkaa humppameininkiä, Oinas lupaa yleisölleen.

Pariskuntien tanssi sujuu kuin hengitys. Katse kumppanissa tai poski liki poskea.

Kädet ottavat välillä etäisyyttä, sitten taas lähemmäksi musiikin tahdissa.

Moni nainen on sitonut pikkulaukun nilkkaan tai ranteeseen. Ruskettuneet sääret liikkuvat nopsaan, pohjelihakset pingottuvat.

Naisten ryhti on ylväs. Miehet antavat tilaa daamien sulaville liikkeille.

Jotkut pyörähtelevät käden ali -tyylillä. Kun parit pyörivät jenkan tahdissa, puulattia jytkyy ja tärisee.

Huomiotaherättävän moni niistä miestanssijoista, jotka eivät tanssi oman kumppaninsa kanssa, on reilusti daamiaan vanhempi, mutta se ei näytä nuoria naisia haittaavan: tanssin ilo on yhteinen.

Ja niin on kääntynyt iltapäivä illaksi. Teuvo Oinas ja Kiintotähti-orkesteri jatkaa iltaa hempeämmissä tunnelmissa.

Kesän tango soi nyt meille.

Kesän tango toi nyt meille.

Unelmat ja haavekuvat,

jotka kerran toteutuvat onneansa etsineille.