Nostalgia sykkii Sumiaisissa Rautalankafestivaalissa – tätä kaikkea on luvassa

Sumiaisten koulun rannassa Äänekoskella kaikuvat 13.7. kitarat rautalanka-, beat- ja iskelmämusiikkia viiden kokoonpanon voimin.

Mikä on ikävän ja kaihon voima, joka houkuttelee joka kesä paikalle tuhannesta kahteen tuhatta ihmistä? Sumiaisiin keikalle saapuvan pitkän linjan muusikon, toimittajan Arto ”Pilli” Pajukallion luulisi tietävän.

– Ihminen usein kiintyy elinikäisesti siihen musiikkiin, josta on tykännyt tietyssä herkässä vastaanottavaisessa vaiheessa, usein teini-ikäisenä, tai ehkä vallan lapsena tai nuorena aikuisena. Aikakauden musiikki ja muutkin kulttuuriset muistot mielletään nostalgisiksi. Yhä useampi kokee näin, nostalgiaan herkistyminen on kuin aikuistumisen ja ikääntymisen riitti varmemmin kuin mikään viidenkympin villitys, Pajukallio filosofoi.

– Nämä koskettavat tuntemukset saattavat olla henkilökohtaisia häivähdyksen hetkiä jostain kadotetusta menneestä.

Keskisuomalainen Vaiettu salaisuus saa takuuvarmasti tanssivan yleisön liikkeelle. Kuva on parin vuoden takaa. Kuva: Risto Korhonen
 

Tamperelainen laulaja ja lauluntekijä Seppo Tammilehto esiintyy Sumiaisissa Beatline-yhtyeen kanssa. Tampereen suunnalta saapuu myös voimaiskelmäryhmä A. Aallon Rytmiorkesteri, joka kiertää nyt 30:tta keikkavuottaan.

Mikko Alatalo ja Manse Rock Forever -ryhmä tulkitsee Alatalon ja Juice Leskisen yhdessä tekemiä kappaleita.

Sumiaisissa voidaan todistaa kantrirockryhmä Freud Marx Engels & Jungin musiikin paluuta.

Ruotsin Talent-kisassa menestynyt The Troubled Three rymäytti Sumiaisissa rockabillytulkinnan Tango pelargonia -kappaleesta. Kuva: Risto Korhonen
 

FMEJ Tribute Band feat Arto Pajukallio & steelkitaristiässä Olli Haavisto tekee omia tulkintojaan legendaarisen yhtyeen vanhoista kappaleita. Bluesin juurille kuulijat vie perheyhtye Honey B Family.

Sumiaisten Rautalankafestivaali SHAKE*19 soi Sumiaisten koulun rannassa lauantaina 13. heinäkuuta klo 18 alkaen. Järjestelyista vastaa talkoolaisineen Lions Club Sumiainen ry ja ruokahuollosta Lions Club Helmi ry.

Nostalgisen illan juontaa toimittaja, muusikko Heimo ”Holle” Holopainen.

Juttu on julkaistu myös Keskisuomalaisen Lomalla-lehdessä. Pääset näköislehteen tästä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.