Beagle: Hamitan Hemppa Uuraisilta voitti Pohjoismaiden mestaruuden

Vuotuinen Beaglein Ajovoittajakisa käytiin Rovaniemellä 18.–19.11. Keuruulainen, Timo Mäkisen omistama Lehtipaavalin Lukas sijoittui kisassa kolmanneksi ja saavutti samalla edustuspaikan ensi vuoden Pohjoismaiden mestaruuskisaan.

Beaglein Pohjoismaiden mestaruuskisa käytiin 25.–26.11. Norjan Selbussa lähellä Trondheimia. Kisan voitti beagle Hamitan Hemppa Uuraisilta ohjaajanaan isäntänsä Tapani Hietala. Hemppa saavutti tulosten perusteella myös Norjan käyttövalion arvon. Suomi voitti kolmannen kerran peräkkäin kisassa käydyn Suomi–Ruotsi–Norja-maaottelun. Suomen joukkueen muodostivat Tervapekan Hilla Joensuusta, Isoahon Diana Hyvinkäältä ja Hamitan Hemppa Uuraisilta.

Beaglein Naisten ajovoittajakisa NAV-2017 käytiin 2.12. Laukaassa. Kisan järjestämisestä vastasi Keski-Suomen Beagle. Kisan keskuspaikkana toimi hotelli Vuolake. Koemaastot sijaitsivat lähikuntien alueella. Kisan voiton saavutti toisen kerran peräkkäin beaglenarttu Tervapekan Hilla Joensuusta ohjaajanaan Laura Parviainen (kuvassa). Tulos oli hyvä BEAJ-1 pistemäärällä 84,67.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Meidän juttu

Gloria: Vapaaehtoiset jäivät kesätauolle puistojätskien kera

Tansseja odotellessa: Kuikan Lavaa ehostetaan kesällä

Kerho: Lapset pääsivät kokeilemaan eri lajeja

Sairaalan vapaaehtoiset: Kuulumiset vaihdettiin etänä

4H: Leivontaa ja leikkejä Jyvässeudun etäleirillä

Ulkoilu: 20 vuotta petankkia Kortepohjassa, välillä grillataankin

Ulkoliikunta: Tanssi ilahduttaa vaajakoskelaisia Naissaaressa

Pelimannitalo: Pitkän hiljaisuuden jälkeen toiminta jatkuu uusin tavoin

Seniorit: Uusi hissi tuo iloa Viitakodin elämään!

Ilmastotiimi: Ilmastokasvatusta nuorilta nuorille

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.