Haapamäen maa- ja kotitalousseura: Vedenneidot Keuruun uimahallissa

Haapamäen maa- ja kotitalousseuralla on ollut yhtenä tärkeänä toimintalinjana huolehtia jäsenistön fyysisestä hyvinvoinnista. Yksi harrastus alkoi 27 vuotta sitten. Varasimme Keuruun uimahalliin oman ajan keskelle päivää ohjattua allasvoimistelua varten sillä ajatuksella, että silloinen jäsenistömme oli pääosin maataloudessa työskenteleviä henkilöitä, joten normaalit uimahallin omat allasvoimisteluajat eivät sopineet, koska ne olivat pääosin aamulla ja illalla siihen aikaan kun meidän väkemme oli navetta-askareissa. Ohjaajaksi saimme Haapamäeltä Lenita Rothin, joka ohjasi ryhmäämme alkuvuodet, muutamana viime vuonna ohjaajana on toiminut Helena Tamminen-Niemelä. Alkuperäinen ryhmä on täydentynyt muillakin allasvoimistelun ystävillä. Jumppaajia on lähes 30 joka käyntikerta. Ryhmä kokoontuu yhteensä 26–27 kertaa syyskuun ja huhtikuun välisenä aikana. Syksyllä taas jatkamme uudella innolla!