Hankasalmen kotiseutuyhdistys: Jättiläinen ja muurahaiset

Syyskuun 12. päivä muodostui merkitykselleksi päiväksi Hankasalmen kotiseutuyhdistykselle. Silloin alkoi konkreettisesti kotiseutu- ja juhlatalo Hallan tuvan peruskorjaus. Juuri oli saatu Keski-Suomen ely-keskukselta Leader-rahoituspäätös. Kustannusarvio on 257 000 euroa, mikä on Leader-toimintaryhmän Maaseutukehitys ry:n suurin hankerahoitus. Siitä yhdistyksen oma osuus on noin 77 000 euroa, joka katetaan noin 5 000 talkootyötunnilla.

Kotiseutu- ja juhlatalo Hallan tuvan, 1700-luvulta peräisin olevan suuren hirsirakennuksen peruskorjauksessa salaojitetaan piha, puretaan koko rakennuksen lattiat maapohjaan saakka ja rakennetaan uudelleen, puretaan suuri uuni ja muurataan uusi, keittiö uudistetaan, wc-tilat korjataan ja rakennetaan uusi inva-wc, esteettömyysvaatimukset täytetään jne. Mutta talon henkeä ja historiaa kunnioitetaan.

Peruskorjauksen suunnittelija arkkitehti Hilja Moilanen on tehnyt vuoden ajan yhteistyötä kotiseutuyhdistyksen jäsenten ja asiantuntijoiden sekä Keski-Suomen museon kanssa.

Tapahtumarintamalla jättiläinen eli jyhkeä, suuri vanha hirsirakenteinen Hallan paritupa kutsuu muurahaisia talkoilemaan. Se on meidän kaikkien juttu.

Kuvassa Asko Kananen (vas.), Olavi Puttonen, Veikko Hänninen, Reino Valkonen ja Matti Mölsä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.