Iltatähdet: Kevätkausi alkoi rankan levytyssession jälkeen

Sekakuoro Iltatähdet aloitti kevätkauden toiminnan rankan levytyssession ja 40-vuotisjuhlavuoden jälkeen.

Toivomme kuoroomme uusia laulajia, koska ikärakenteen vuoksi poisjäämisiä tulee koko ajan.

Ohjelmistomme koostuu hyvin monenlaisesta musiikista. Pyynnöstä tulemme esiintymään erilaisiin juhliin erilaisilla kokoonpanoilla toiveiden mukaan. Orkesterimme Tavalliset on myös valmis soittamaan tansseja. Esiinnymme pikkuryhmilläkin tarvittaessa.

Konserttien lisäksi kotimaassa osallistumme erilaisiin tapahtumiin eri puolella Suomea. Olemme käyneet myös ulkomailla esiintymässä, muun muassa Eskilstunassa, Berliinissä, Riikassa ja Pärnussa. Suunnitteilla on tulevana kesänä Tarton kesäjuhlat. Syksy tuo kuuden kuoron yhteiskonsertin Jyväskylään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.