JTS: Juniorit päättivät vuoden menestyksekkäästi

Jyväskylän Tennisseuran (JTS) juniorit Emma Kuusisto, Vilma Koponen, Lorna Pujals ja Oliver Kiljunen (kuvassa Emma, Vilma, päävalmentaja Henri Bruun ja Lorna) päättivät vuoden 2017 upeasti.

Cinia JGP Masters -turnaus pelattiin 8.–10.12. Turussa.

Turnaukseen kutsuttiin vuoden aikana parhaiten kuudessa osakilpailussa menestyneet pelaajat. JTS:n Emma ja Lorna olivat lopulta parhaista parhaimmat, kun Emma juhli 12-vuotiaiden ja Lorna 10-vuotiaiden mestaruutta. Palkinnoksi tytöt saivat matkat ensi kevään Barcelonan ATP-turnaukseen. Myös Vilma ylsi 14-vuotiaiden turnauksessa upeasti välieriin.

Perinteisistä koululaisten mestaruuskilpailuista 26.–30.12. oli JTS-junioreilla kotiintuomisina Oliverin hopeamitali 1.–3. luokkalaisten miditenniksestä, Vilman pronssimitali yläastelaisten kaksinpelistä ja Lornan pronssimitali ala-astelaisten kaksinpelistä.