Jyväskylän Tennisseura: Ykkösnimet järjestivät faneille upeat pallorallit

TEHO Sport Finnish Tour -osakilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran Jyväskylässä 29.–31.3. Ottelut pelattiin Killerin tennishallissa, ja mukana oli iso osa kansallisen tenniksen ykkösnimistä. Paikalle saapuneet jyväskyläläiset tennisfanit saivat nauttia koko viikonlopun ajan upeista palloralleista. Mukana oli myös Jyväskylän Tennisseuran ykköspelaaja Masi Sarpola, joka eteni kovatasoisessa kilpailussa kahden voitetun ottelun jälkeen kolmannelle kierrokselle. Sarpola joutui kuitenkin taipumaan kolmieräisessä puolivälieräottelussa Leevi Säätelälle. Turnauksen voittoa pääsi juhlimaan Suomen tämän hetkinen kärkipelaaja Harri Heliövaara. Heliövaara oli läpi turnauksen odotetun vahva ja kaatoi finaalissa Ville-Petteri Ahdin 6-3, 6-0. Naisten sarjassa JTS:n nuori lupaus Emma Kuusisto voitti ensimmäisen kierroksen ottelunsa, mutta joutui toisella kierroksella toteamaan Emma Eerolan paremmakseen. Naisten sarjan voittoon eteni Laura Hietaranta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.