Meijän Ranta: Suvaitsevaisuuden ja yhdenvertaisuuden puolesta

Lauantaina 16.6. vietettiin Viitasaarella suvaitsevaisuuden ja yhdenvertaisuuden päivää nimellä Meijän Ranta. Tapahtuma on osa keskisuomalaista kansanterveyskampanjaa, www.meijanpolku.fi.

Päivää vietettiin teemoilla ”luonto, lepo, liikunta & yhteisöllisyys” vieden kaiken ikäistä ja kykyistä väkeä vesille Keiteleen aalloille. Neuvoja annettiin melontaan, onkimiseen, pyöräilyyn ja luonnossa liikkumiseen erilaisin toimintavälinein, kuten invavarustellut kanootit ja vieripyörät.

Väkeä Meijän Rantaan kertyi liki 500 ja vapaaehtoisia avustajia yli 60, niinpä yhteisöllisyyttäkin kertyi kahvi- ja lettupannujen ääreen. Tapahtuman toteutuksesta vastasivat Viitasaaren Wilmana tunnettu Mirja Sutinen apunaan 19 paikallista yhdistystä ja yhteisöä, Viitasaaren kaupunki ja Yhdessä ei olla yksin -hyvinvointihanke.

Tapahtuman tavoitteena oli saada erityisryhmät osallisiksi kesästä ja luonnosta, ja tässä onnistuttiin mainiosti! Kukaan ei jäänyt yksin.

Hyvä sää ja hyvä mieli saivat kaikkien suut hymyyn.