Miesten vuoro: A-MEN kulttuuria vähän käyttäville miehille

Jyväskylän Katulähetyksen Nuortentalo Katutasolla on toiminut viime syksystä saakka nuorille miehille suunnattu kulttuuriryhmä nimeltään A-MEN. Ryhmän on osa Humanistisen ammattikorkeakoulun Miesten vuoro -hanketta. Ryhmään pyydettiin vähän kulttuuria tekeviä ja käyttäviä Nuortentalon nuoria. Ohjaajina toimivat Teemu Tuomainen ja Samuli Rinne, jotka hekin ovat kulttuuria vähän käyttäviä nuoria miehiä. A-MEN on kokoontunut viikoittain luomaan kulttuuria eri muodoissa pyrkien toteuttamaan ryhmäläisten omia toiveita toiminnassa. Ryhmässä on mm. muste- ja valomaalattu, tuunattu vaatteita, vierailtu Taidemuseossa, pidetty Suomen kulttuuriin liittyvää elokuvamaratoonia sekä lautapeli-iltoja. Tämän hetkinen projekti on läänintaiteilija Marko Hämäläisen kanssa yhteistyöstä syntynyt neulanreikäkameroiden rakentaminen ja niillä kuvaaminen valokuvataiteilija Rune Snellmanin ohjaamana. Ryhmässä on opittu ja koettu uusia asioita ja meno on “silla lailla miestenryhmälle ominaista hulvatonta”.