Monikulttuurikeskus Gloria: Armenialaisia herkkuja

Monikulttuurikeskus Glorian Lunch@Gloria järjestetään noin kerran kuukaudessa keskiviikkoisin klo 12-14. Lounaaksi tehdään ja tarjotaan etnistä ruokaa kaikkialta maailmasta, tutustutaan eri maiden ruokakulttuureihin ja maistellaan eksoottisiakin aineksia. Aterioiden valmistamisessa ovat mukana kulloisetkin työharjoittelijat ja vapaaehtoiset, jotka loihtivat pöytään oman kulttuurinsa tyypillisiä ruokia. Keskiviikkona 5.2. oli tarjolla armenialainen lounas. Jo edellisenä päivänä aloitettiin ruokien valmistus pyörittelemällä lihaseosta viininlehtiin tai kasvistäytettä kaalinlehtiin. Dolmat keitettin sitten seuraavana aamuna. Lisukkeina tarjottiin punajuurisalattia ja porkkanasalaattia sekä jälkiruokana hunajakakkuja. Armenialaiset herkut maistuivat sankalle joukolle nälkäisiä ruokailijoita. Lunch@Gloria on avoin kaikille, joten tervetuloa mukaan tekemään ruokaa sekä herkuttelemaan uusilla ja jännittävillä makuvivahteilla!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Meidän juttu

Hankasalmen kotiseutuyhditys: Hallan tuvan peruskorjaus etenee

Monikulttuurikeskus Gloria: Kielikahvilaan tuli moldovalainen kevät

Kansalaistoiminnankeskus Matara: Arki-infossa itsehoitoa unen keinoin

Välitin- ja Uraverkosto -hankkeet: Kiertotalouden pioneerin opissa

KäytäväGalleria: Nuoren taiteilijan ensimmäinen oma näyttely

Järjestöpositiivisuus palkitsee! -kiertue: Ensimmäiset huippuhenkilöt palkittiin

LC Jyväskylä-Viitaniemi: Arvokkaasti 40-vuotisjuhlan merkeissä

Kyyjärven Kyky: Juhlivan seuran pitkät lentopalloperinteet jatkuvat

Tanssi- ja voimisteluseura Illusion: Palkinto vuoden voimisteluteosta

FC Saarijärven futis-tytöt: Leirillä Kannonkosken palloiluhallissa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.