Monikulttuurikeskus Gloria: Talentteja lavalla

Monikulttuurikeskus Glorian Talent Open Stage -tapahtuma on katselmus, jossa ei kilpailla, mutta esimerkiksi laulajilla, soittajilla, temppuilijoilla ja tanssijoilla on mahdollisuus päästä esittämään tuomaristolle esiintymistaitojaan. He saavat alan asiantuntijoilta kannustavaa palautetta, ja sitä kautta voi avautua tilaisuus päästä esiintymään isommalle lavalle Glorian itsenäisyyspäivän juhlaan yliopiston juhlasaliin joulukuussa 2019.

Torstaina 26.9. estradille uskaltautui kuusi esiintyjää räppäreistä nuorten tanssiryhmään. Kaikki talentit olivat upeita, ja yleisö tsemppasi innokkaasti taputtamalla ja kannustavilla huudahduksilla. Tuomareiden pohtiessa väliajalla vaikeaa päätöstään esiintyjät saivat rentoutua takahuoneessa syömällä voileipiä ja sipsejä.

Jokaisella on joku kyky tai taito. Mikä sinun kykysi on? Laulatko suihkussa? Tule mukaan vuoden viimeiseen Talent-iltaan 14.11. kello 17. Lava on vapaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Meidän juttu

Skydive Jyväskylä: Leiri Naarajärvellä päättyi onnistuneeseen koehyppyyn

Ruuhimäen tupla: 12-vuotias Jimi Suomela keräsi miltei täyden potin

Leppävesi: Uusi penkki ilahdutti myös Majalahden vesijuoksijoita

Kerho: Lapset pääsivät kokeilemaan eri lajeja

Sairaalan vapaaehtoiset: Kuulumiset vaihdettiin etänä

Gloria: Vapaaehtoiset jäivät kesätauolle puistojätskien kera

Tansseja odotellessa: Kuikan Lavaa ehostetaan kesällä

4H: Leivontaa ja leikkejä Jyvässeudun etäleirillä

Pelimannitalo: Pitkän hiljaisuuden jälkeen toiminta jatkuu uusin tavoin

Ulkoilu: 20 vuotta petankkia Kortepohjassa, välillä grillataankin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.