Muuramen Isolahti: Koulun pihalla liikuttiin vauhdikkaasti

Laskiaistiistain iltana Muuramen Isolahden koulun pihalla kävi iloinen hulina, kun kymmeniä perheitä otti vauhdikkaasti osaa Isolahden varhaiskasvatuksen ja kylän koulun vanhempainkerhon liikunnalliseen tapahtumaan. Pihamaalla oli useita hauskoja touhupisteitä, valtava jääliukumäki ja pulkkarallirata. Tapahtuma keräsi yli 70 pienempää ja isompaa liikkujaa. Onnistunut ilta oli osa Isolahden varhaiskasvatuksen liikuntahaastetta (22.2.–5.3.), jossa koulun ja varhaiskasvatuksen piirissä olevia perheitä haastettiin yhdessä liikkumiseen muun muassa liikuntapassilla Liikkuva Muurame- ja Ilo kasvaa liikkuen -ohjelmien hengessä.