Perinteet: Kansallispukujen tuuletusta Joutsassa

Osana valtakunnallista teemapäivää tuuletettiin kansallispukuja piknikillä myös Joutsan talomuseolla sunnuntaina 5.8.2018. Paikalla oli kansallispukutaitaja Tuula Tanttula-Murto kertomassa eri puvuista ja vastailemassa kysymyksiin. Tuula oli itse pukeutunut Joutsan alueellakin käytettyyn Sysmän ja Luhangan pukuun (kuvassa toinen oikealta).

Tuulan puolisolla Martti Murrolla oli komea Sortavalan miesten kansallispuku, johon kuuluva hattu kiinnittää katseet missä tahansa (kuvassa vasemmalla).

Paikalla olivat myös Joutsan alueella paljon käytetty Itä-Hämeen puku, Koiviston puku (kuvassa toinen vasemmalta), Tuuterin, Kurikan ja Alavuden puku sekä Tuukkalan muinaispuku (kuvassa oikealla). Keski-Suomen pukua käytetään myös Joutsassa, mutta sitä ei tällä kertaa nähty tapahtumassa.

Joutsan Kotiseutuyhdistys järjesti tapahtuman ensimmäistä kertaa ja kokeiluluontoisesti osana Leader Maaseutukehityksen rahoittamaa Jousan kylän tarinat talteen -hanketta.