Puistokoulu: Entiset oppilaat päivittivät kuulumiset Wanhalla Fredalla

Jyväskylän Wanhalla Fredalla kokoontui iso joukko Puistokoulussa keskikoulun 1b-luokan 1964 aloittaneita entisiä oppilaita – osa meistä muualle, jotkut ulkomaille muuttaneitakin. 35:stä oppilaasta kahta lukuun ottamatta tavoitettiin kaikki, ja 22 meitä pääsi paikalle.

Nykyinen rehtori piti meille mukavan esittelykierroksen entisessä upeasti remontoidussa koulussamme, jossa oli vielä aistittavissa samaa tunnelmaa kuin silloin 60-luvulla. Fredalla nautimme herkullisesta ateriasta, päivitimme kuulumiset 50 vuoden ajalta, loimme uudelleen katkenneita yhteyksiä ja muistelimme kouluaikoja. Oli ihanan lämmin tunnelma ja tuntui, kuin olisimme palanneet hieman pitkäksi venähtäneeltä välitunnilta. Jatkoa seuraa varmasti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Meidän juttu

Skydive Jyväskylä: Leiri Naarajärvellä päättyi onnistuneeseen koehyppyyn

Ruuhimäen tupla: 12-vuotias Jimi Suomela keräsi miltei täyden potin

Leppävesi: Uusi penkki ilahdutti myös Majalahden vesijuoksijoita

Kerho: Lapset pääsivät kokeilemaan eri lajeja

Sairaalan vapaaehtoiset: Kuulumiset vaihdettiin etänä

Gloria: Vapaaehtoiset jäivät kesätauolle puistojätskien kera

Tansseja odotellessa: Kuikan Lavaa ehostetaan kesällä

4H: Leivontaa ja leikkejä Jyvässeudun etäleirillä

Pelimannitalo: Pitkän hiljaisuuden jälkeen toiminta jatkuu uusin tavoin

Ulkoilu: 20 vuotta petankkia Kortepohjassa, välillä grillataankin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.