Team Rynkeby: Luonetjärven koululla juostiin tärkeän asian puolesta

Perjantaina 7.4. Luonetjärven koululla Tikkakoskella järjestettiin Team Rynkeby Koulujuoksu. Juoksun tarkoitus on kerätä rahaa syöpäsairaille lapsille ja nuorille sekä innostaa lapsia liikkumaan. Koulujuoksuja järjestetään myös Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa.

Ennen juoksua lapsilla on mahdollisuus hankkia sponsoreita, vaikkapa lähipiiristään, jotka lahjoittavat sopivaksi katsomansa summan kierrokselta tai kilometriltä.

Oppilaat osallistuivat juoksuun innokkaasti ja pienellä kilpailumielellä, eikä aamupäivän pieni vesisadekaan juoksijoiden menoa haitannut. Opettajia ja vanhempia oli kannustamassa oppilaita matkan varrella. Pieniltä haavereilta ei vältytty, mutta tapahtuma oli kaikin puolin mukava ja onnistunut. Lopuksi oppilaat saivat mehua ja Rynkeby-tukirannekkeen.

Luonetjärven koulun koulujuoksuun innosti Pietarilan perhe. Asia on heille tärkeä, ja he haluavat auttaa syöpäsairaita lapsia ja nuoria sekä kannustaa lapsia liikkumaan.

Pietarilan perheestä tulivat kannustamaan Riina (vas.), Vanamo, Seppo ja Konsta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.