Pekkarinen lähtee Brysseliin, vai lähteekö?

Maamme kolmanneksi pitkäaikaisin kansanedustaja (Johannes Virolaisen ja Ilkka Kanervan jälkeen) jättää nyt eduskunnan. Hetki on haikea. Mauri Pekkarinen on istunut eduskunnassa vuodesta 1979 lähtien. Pekkarinen kertoi juuri äsken tiedotustilaisuudessa Helsingissä, että hän ei lähde enää ensi huhtikuun eduskuntavaaleihin. Politiikkaa hän ei silti todennäköisesti jätä. Pekkarista houkuttavat uudet kentät Brysselissä. Pekkarinen hersyttää viikon tai pari esiin kannatusta eurovaaleihin. Ja päättää sitten, lähteekö hän toukokuun vaaleissa tavoittelemaan mepin paikkaa. Pekkarinen kokee nyt olevansa terve sairastelunsa (syöpä) jälkeen ja halua vaikuttaa politiikassa on. Kotimaan politiikassa hän on nähnyt jokseenkin kaiken. Hän on kolminkertainen ministeri ja ollut kolme vuotta myös eduskunnan varapuhemies. Keskustassa hänen ikätoverinsa ovat jo siirtyneet tai joutuneet syrjään. Pekkariselle ei varmaankaan ole ollut helppoa olla hallituspuolueen kansanedustaja, joka ei kuitenkaan ole päässyt aivan vallan kammareihin. Puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on aina välillä antanut Pekkariselle merkittäviäkin taustatöitä, mutta päätöksenteon ytimeen hän ei ole Pekkarista päästänyt. Keski-Suomen asioita Pekkarinen on kyllä saanut eteenpäin. Kaiken kotimaan politiikassa nähnyt Pekkarinen haluaa selvästi europarlamenttiin. Ilmeisesti puoliso Raija myös hyväksyy ajatuksen Brysselistä, vaikka tuskin hän siellä paljon aikaa viettäisi. Sekä Raija että Mauri ovat tykästyneet kesäpaikkaansa Korpilahden Oittilassa. Keskustalla on kolme europarlamentaarikkoa: Anneli Jäätteenmäki, Elsi Katainen ja Mirja Vehkaperä. Katainen tuli alun perin Olli Rehnin ja sittemmin Hannu Takkulan varasijalta paikalle. Vehkaperä tuli Paavo Väyrysen varasijalta. Rehn ja Väyrynen jättivät miehenkokoisen aukon keskustan listalle. Ensi keväänä Pekkarinen voi olla keskustan miespuolinen ykkösehdokas ja ehkä koko keskustan kärkinimi. Todennäköisesti puoluejohtaja Sipilä pyrkii houkuttelemaan Pekkarisen keskustan ykkösnimeksi vaaleihin. Pekkarinen tunnetaan ympäri maan ja hänet mielletään suomalaisten edun ajajaksi. Sillä voisi kerätä hyvin korkeankin, ainakin 50 000 - 60 000 äänen kannatuksen. Pekkarisen lähtöä ehdolle eurovaaleihin puoltaa se, että Matti Vanhanen ei lähde ehdolle eurovaaleihin vaan pyrkii eduskuntaan. Naisista Jäätteenmäen kannatus on vakaata. Elsi Katainen saa tukea erityisesti itäisestä Suomesta. Vehkaperä tuskin on vahvoilla. Pekkarinen odottanee nyt, että puolueen johdossa ja ympäri maan ryhmitytään hänen taakseen ja kerätään vaalikampanjan vaatimaa rahoitusta. Uskottava kampanja vaatii vähintään 50 000 -100 000 euroa. Pekkarinen on aina ollut tarkka rahasta eikä hän varmaankaan lähde ilman selvää rahoitussuunnitelmaa ehdolle. Jos tarvittavaa tukea ei kerry, Pekkarinen voi myös ilmoittaa, että hän ei asetu ehdolle eurovaaleissa. Tämä asia selviää todennäköisesti seuraavan parin viikon aikana. Vaikka Pekkarista kutkuttaakin vielä aivan uudenlaisen politiikan eli europolitiikan teko, ilman keskustan ja sen johdon hyvin vahvaa tukea hän voi myös katso, että parasta on ensi keväänä osallistua vain maakuntavaaleihin. Silloin Pekkarisesta tulee maakunnan vahva vaikuttaja, Helsingin herrojen kauhu, joka varmastikin ajaa tie-, rata- ja muita maakunnan etuja. Aivan vapaaherraksi Oittilaan hän ei jää. Tai se olisi iso yllätys.

Uusimmat

Huomioita

Keski-Suomi vaikuttaa

Olipa mukava yleisö

Touko Aalto jäi tien varteen

Kaksi tarinaa pörssistä

Kirittäriä hurraamaan!

Pekkarinen lähtee Brysseliin, vai lähteekö?

Kättä lippaan

Porhopatruunat ja vähemmistöt

Rinne tahdokkaana

Oulu sai maajärkisen piispan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.