Vai on kunnon mies?

Tapasin eilen Julkisen sanan neuvoston tilaisuudessa toimittaja-kirjailija Risto Uimosen. Hän on myös JSN:n puheenjohtaja. Uimonen oli juuri ollut julkaisemassa uutta kirjaansa, henkilökuvaa keskustajohtaja Juha Sipilästä. Kysyin häneltä, mikä kirjan kirjoittamisessa oli yllättävintä Sipilässä. Ja sai yllättävän vastauksen. Uimosen mukaan Sipilä on jopa kunnollisempi ja parempi ihminen kuin hänen julkinen kuvansa kuunaan on. Uimonen on entinen Kalevan päätoimittaja ja entinen Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja. Hän on vuosien varrella arvioinut kriittisesti päättäjiä ja nähnyt suuren joukon poliitikkoja. Ja ollut yleensä kriittinen. Uimosen kirja oli muuten kustantajan eli Minervan idea ja Sipilä oli pitkään kirjaa vastaan. Uimosen mukaan Sipilä oli kirjassa vain yksi haastateltu eikä Sipilällä ollut mitään veto-oikeutta kirjan sisältöön. Uimosella oli kiire saada kirja myyntiin ennen vaaleja, sillä juuri nyt ihmisten kiinnostus Sipilää kohtaan on suurta.

Uusimmat

Huomioita

Keski-Suomi vaikuttaa

Olipa mukava yleisö

Touko Aalto jäi tien varteen

Kaksi tarinaa pörssistä

Kirittäriä hurraamaan!

Pekkarinen lähtee Brysseliin, vai lähteekö?

Kättä lippaan

Porhopatruunat ja vähemmistöt

Rinne tahdokkaana

Oulu sai maajärkisen piispan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.