Ääneseudulle kansanedustaja

Saavatko äänekoskelaiset ja konnevetiset oman kansanedustajan läpi kahden kuukauden kuluttua pidettävissä eduskuntavaaleissa? Kysymys voi poltella joidenkin kansalaisten mieliä hyvinkin tulisesti.

Muistin virkistykseksi: siitä on tosiaan jo 16 vuotta kun suolahtelainen Pekka Leppänen vapaaehtoisesti jättäytyi syrjään eduskunnasta neljän vaalikauden jälkeen.

Ehdokasasettelu ei tällä kertaa mennyt aivan nappiin, sillä kahdelta suurelta porvaripuolueelta puuttuvat ehdokkaat Ääneseudulla. Keskustan äänekoskelainen piirijohtaja Leila Lindell jätti vaalit tällä kertaa väliin.

Kokoomuksen Tommi Lunttilaa pidettiin ennalta hyvinkin mahdollisena menestyjänä. Hän piti kuitenkin uraa MTK:n johdossa tässä vaiheessa kiinnostavampana.

Parhaiten viime vaaleissa menestyneet äänekoskelaiset ehdokkaat jäivät nyt pois. Heistä Marke Tuominen ylsi perussuomalaisten varasijalle. Eniten kannatusta keräsi neljä vuotta sitten Kari Kiiskinen (sd.), joka sai 3 041 ääntä.

Mitäpä meillä sitten on äänestäjille tarjolla? Kuudesta ehdokkaasta aiempaa kokemusta eduskuntavaaleista omaa vain Juho Kautto (vas.), joka on kirjoilla Etelä-Suomessa, mutta jolla on vankat juuret Äänekoskella.

Kautto keräsi neljä vuotta sitten mukavasti ääniä eli 2 112, joilla hän oli puolueessaan vaalipiirin kakkonen ja varakansanedustaja.

Muut viisi ehdokasta eli Jari Halttunen (ps.), Tanja Koskinen (vas.), Kyösti Kytöjoki (kd.), Timo Pulli (sd.) ja Pauliina Rusula (vihr.) ovat eduskuntavaalien tasolla tuoreita kasvoja.

Menestymiseen on toki eväitä, jos he vain ylittävät ensikertalaisen uskottavuuskynnyksen. Menestystä ihan jokaiselle tärkeään kampanjatyöhönsä.

Moni saattaa kysellä sitäkin, onko kansanedustajan kotipaikalla erityistä väliä. Ei sitä passaa liioitella.

Kyllä kansanedustaja on velvollinen hoitamaan yhteisiä asioita tarmokkaasti naapurikunnasta ja kauempaakin.

Toisaalta monella Ääneseutua vastaavalla tai pienemmälläkin kulmakunnalla on oma edustaja Arkadianmäellä. Ääneseutulaisten äänimäärä kyllä riittää viemään ainakin yhden ehdokkaan eduskuntaan saakka.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.